Lentokentällä

Jostain vain maagisesti tulee matkalla lisää painoa. En mielestäni shoppaillut juuri mitään, mutta matkalaukku lihoi viisi kiloa, vaikka läppärilaukku on otettu pois ruuman matkatavaroista. Saijankin laukku onnistui nousemaan yli kahdenkymmenen kilon.

Laukkuja sisään jättäessä ystävällinen saksalaisvirkailija totesi vain “a bit heavy, eh?” ja antoi homman mennä ihan tuosta noin vain.

Vielä pitää jännäillä, miten käy käsimatkatavaroiden kanssa. Meillä on molemmilla parikymmentä frisbeetä kisakassissa, Saijalla normikäsilaukkukamat ja minulla kameralaukku, läppärilaukku (sis. vähän hitosti kamaa läppärin lisäksi) ja bonuksena lentokentän kaupasta ostettu viskipullo muovikassissa.

Joten tuuppaan kameralaukun taxfree-muovikassiin, kävelen sisään koneeseen ja esitän tyhmää.

Gehry ja tivoli

Gehryn piirtämät talot Medienhafenissa olivat mainioita. Etenkin keskimmäinen krominen oli aivan mahtava.

Kun Gehryt oli tsekattu, kävimme vilkaisemassa, mihin Düsseldorfin tyypit pystyvät Kirmesin aikana olevan väliaikaisen tivolin pykäämisessä. He pystyvät paljoon. Se oli pinta-alaltaan ja laitteiden määrältään isompi kuin Linnanmäki ja laitteet olivat tasoltaan samaa kaliiberia tai jopa rankempia.

Suomalaisena olin tottunut siihen, että väliaikaiset tivolit ovat käpyisiä ja laitteet pikkuisia, mutta eikä mitään, nämä olivat ihan pro-tasoa. Space Shot jäi korkeudessa kakkoseksi täkäläiselle korkealtatippumisvipstaakille ja aikuisten vuoristoratoja oli neljä, joista yksi Linnanmäen vuoristorataa isompi ja kolme karkeasti samankokoista tai hieman pienempää.

Shoppailupäivä

Koska Düsseldorf on ihan asiallinen ostoskaupunki, hyökkäsimme ostoksille.

En ole hirveästi tältä matkalta shoppaillut, mutta törmättyäni Quiksilverin liikkeen aleen kaikki padot murtuivat.

Seuraavana pyyhkäisemme tsekkaamaan Frank Gehryn suunnittelemia pytinkejä Medienhafenissa ja tietenkin sen jälkeen tivoliin!

Düsseldorf sekosi yllättäen

Kun ei kerran kauppaan päästy, ajateltiin käydä ulkona syömässä jotain pientä ja juomassa olut.

Kun pääsimme ulos, Harmagedon oli irti. Düsseldorfin piti olla kokoisekseen melko hiljainen teollisuuskaupunki. Eikä mitä, porukkaa oli kuin Mustanaamioita Urjalassa ja rannassa oli silmänkantamattomiin kaljatelttaa ja kevytpunkkareita oli joka kulmassa tinttaamassa yllättävän korkealuokkaista pussikaljaa. Meininki oli kuin tangomarkkinoilla ilman puukkoja. Jotain oli tapahtumassa.

Nautimme autuaan tietämättöminä fransiskaanimunkkien oluet rannassa, Killepitsch-yrttiliköörit katukojussa, vlaamse fritesit toisessa kojussa Amsterdamin kunniaksi ja valuimme väenpaljouden alta hotelliin kuulemaan vartin mittaisen ilotulituksen.

Google osasi kertoa, että kyseessä ei ollut normaali perjantai, vaan Kirmes, joka on Oktoberfestin ja Cannstatter Volksfestin jälkeen suurin kansanjuhla Saksassa 4 miljoonalla kävijällään. Päivittäisellä kävijämäärällä mitaten tämä on suurin kansanjuhla Saksassa.

Toistaiseksi näkemissäni lähteissä ei ole vielä kerrottu, mikä idea kävijän näkökulmasta Kirmeksellä (“Kirmesillä?” / “Kirmeellä?”) oikein on. Ulospäin näyttäisi, että se on Taiteiden yö ilman esityksiä tai tapahtumia, mutta luultavasti näimme vain Kirmeen hamarapuolen ja tapahtuman terävin sisältö aukeaa vain tarkemmin Volksfesteihin paneutuneelle.

Ajattelin käydä kaupassa

Käväisin respasta kysymässä, missä olisi lähin ruokakauppa, kun ajattelin tankata jääkaappia.

“Would you happen to know where is the nearest grocery store?”
“The nearest what?”
“The place where you buy Lebensmittel.”
“Aa, that. You know, it’s really late and you are in Germany.”
“Late? Not really, it’s quarter past eight.”
“All the small stores are closed already. Your best bet would be the Kaufhof basement.” (Kaufhof on paikallinen Sokos.)

Kaufhof meni verkon mukaan kiinni kasilta. Ei voittoa, kiitos kannatuksesta. Olisi muuten varmaan asiatonta todeta jotain tuon Kaufhofin pomon viiksistä, joten en totea mitään.

Vielä Beneluxin ravintoloista

Jäi mainitsematta: yllättävän monessa Beneluxin ravintolassa (sekä ranskankielisellä että hollanninkielisellä puolella) tuntuu olevan ravintolakissa. Mielelläni näkisin moista tapaa Suomessakin. Kissoista vähemmän pitävät ja allergiset tuskin ovat samaa mieltä.

Eilen söimme Lexington-nimisessä ravintoassa, jossa ravintolakissan virassa oli aivan pieni Lexi-pentu. Pentu oli kameraa nopeampi. Aiemmista ravintolakissoista pari kuvaa on kuitenkin jäänyt matkaan.

Murphy Bruggessa

Nimetön kissa.

Päivitin tuonne aiempiin postauksiin myös vähän kuvia väliin.

Saksassa taas

Suhasimme Amsterdamista yhtä kyytiä Düsseldorfiin. Nyt majailemme vanhan Düsseldorfin ytimessä.

Suomi (ja kissa!) odottaa ylihuomenna. Wikitravel antaa ymmärtää, ettei tässä kaupungissa ole vanhan kaupungin lisäksi paljon nähtävää, joten saattaa olla ostospainotteiset kaksi päivää.

Vanha kaupunki on kieltämättä aika näyttävä, kuten saksalaisissa kaupungeissa on tapana.

“Do you speak English?” “Sprechen Sie Deutsch?”

Kun täällä Amsterdamissa on muutamia päiviä ollut, on huomannut muutamia erikoisuuksia turisteissa. Aasialaisia on yllättävän vähän, jos vertaa muihin läntisen Euroopan kaupunkeihin. Jenkkiaksenttia kuulee selkeästi useammin kuin brittiaksenttia. Jenkkiaksenttia kuulee kadulla ja baareissa todella paljon. Ranskaa ja suomea kuulee suurinpiirtein yhtä paljon, eli aika vähän. Mikseivät ranskalaiset ja ranskankieliset belgialaiset tule tänne?

Kun tulimme Belgian ranskankieliseltä alueelta tänne, en kysynyt enää asiakaspalvelutehtävissä toimivilta “Do you speak English”, koska ihan jokainen puhuu englantia, useimmat erinomaista englantia. Ranskankielisellä puolella noin puolet ei puhunut (tai ei suostunut puhumaan) englantia tai saksaa lainkaan. Miten ihmeessä voi palvella turisteja manner-Euroopassa, jos ei puhu englantia eikä saksaa? Kuka ihme palkkaa tuollaista väkeä turistikohteisiin?

Huomenna palaamme Düsseldorfiin pariksi päiväksi. Siellä porukka onneksi puhuu ainakin saksaa, vaikka useimmat myös pystvät toimimaan selkeällä englanninkielellä.

Benelux ja LVI

Vaikken aina ole kehunut vuolaasti Suomea, nyt on taas aika. Kun matkustaa, huomaa Suomen ylivoimaisuuden LVI:ssä. Etenkin jokapäiväiseen elämään liittyvät asiat tuntuvat täällä olevan päin helvettiä.

Kun olin noin kymmenvuotias (eli 20 vuotta sitten, niihin aikoihin kun Guns N’ Roses teki edellisen erinomaisen levynsä), vipuhanat olivat jo suosittuja Suomessa ja juuri muita ei ole asennettu sen jälkeen. Miksi täällä lähes kaikki hanat ovat vielä vanhanmallisia ruuvattavia hanoja, joissa pitää arpoa vedenpaineen ja lämmön kanssa joka kerta? Onhan tämä toki brittiläiseen käytäntöön ja Itä-Eurooppaan verrattuna hyvässä kuosissa, mutta tämän pitäisi olla edistyksellinen länsimaa!

Luulisi, että vessanpöntön suunnittelu ei ole vaikeaa käyttöliittymänäkökulmasta. Eikä mitä, täällä on tsekkimalliset pöntöt, joissa ei ole mitään järkeä. Jo vuodesta 1959 alkaen aina vuoteen 1974 asti Suomessa lähes jokainen pönttö oli IDO 59 -mallinen. Se on simppeli ja toimii. Mitä muuta tarvitaan?

Google kertoi minulle, etten ole näemmä ensimmäinen, joka on miettinyt asiaa. (Scrollaa ihan loppuun asti, niin näet, miten aihetta on käsitelty.)

Boom Chicago

Kävimme katsomassa Boom Chicagon improvisaatioteatteria. Kun tuota vertaa suomalaiseen vastaavaan, hieman yllättyy. Karuimmat vedot olivat aivan törkeitä rimanalituksia ja parhaat vedot aivan mielettömän hyvää settiä. Suomalaisissa vastaavissa olen lähinnä törmännyt melko hyviin tasaisiin suorituksiin. Boom Chicagon “Me, Myself and iPod” -esityksessä käytettiin teknologiaa aika reippaasti hyväksi, varastettiin yhden kävijän identiteetti lämpimikseen, kyttäiltiin Google Earthilla sen kämppää, improvisoitiin esitys käyttäen yhden yleisön jäsenen MySpace-profiilia ja laulettiin rakkauslauluja Omppu-tietokoneelle.

Kaiken kaikkiaan tuo oli ihan loistavaa ja sitä voi suositella aika lailla varauksetta. Tuon voisi tosin viedä pitemmälle niin webbikakspistenollasti, ettei tosikaan. Yleisön jäsenten Flickr-striimejä ja YouTubetuksia mukaan, niin johan lähtisi.