Pariisi on rauhallisempi ja väljempi kuin odotin. Ei täällä tunnu olevan niin paljon ihmisiä, liikennettä ja tungosta kuin vaikkapa Roomassa, Lontoossa tai New Yorkissa.
Hotellimme on Moulin Rougen kyljessä. Tiesin, että tässä tienoilla on paljon porno- ja kitarakauppoja, mutta en olettanut, että ihan näin valtavasti pornokauppoja ja näin vähän kitarakauppoja. Siitä huolimatta tämä ei vaikuta sellaiselta hämyiseltä alueelta, jolta vastaavat alueet muissa kaupungeissa vaikuttavat.
Eilen kyttäsimme lähialueen mestat, mukaan lukien Sacre Coeur. Jokaisessa kaupungissa pitäisi olla korkea mäki, jonka päällä on näyttävä rakennus.
Tänään kävimme vilkaisemassa Riemukaarta, Louvrea ja Eiffel-tornia. Teimme siis vakioturistiturneen heti kärkeen.
Riemukaari oli sotamonumentiksi kiva ja positiivinen, koska se ei ollut kenenkään yksittäisen jantterin monumentti, vaan ihan vain voitonmerkki noin yleisesti. Onhan siinä toki aika liuta nimiäkin, mutta eipä se henkilöidy, niin kuin nuo muut sotamonumentit. Niistä voisi luulla, että sota kaipaisi yhtä miestä.
Minua oli varoiteltu etukäteen Louvresta. Siellä on sitä kamaa niin paljon, että kannattaa käydä katsomassa ne kiinnostavimmat vedot heti kärkeen, koska siellä turtuu nopeasti. Kieltämättä, siellä kun katsoo viidettäsadatta jokseenkin samaan tyyliin maalattua pärstäkuvaa – vaikkakin erinomaisesti tehtyä – niin ei se enää ehdi kovin isoa vaikutusta tehdä. Eipä tuo Mona Lisakaan saanut minkäänlaista ooh-efektiä aikaan. Ennemminkin “no tossa se nyt on” -fiilis tuli.
Louvressa hienointa oli Louvre itse. Valtava ja säästelemättä maailman keskipisteeksi rakennettu pytinki on sellainen, jota ei ihan joka päivä näe.
Eiffel-torni oli hieno. En oikein ymmärrä, miksi se oli suunniteltu viime vuosisadan alkupuolella purettavaksi. En tosin myöskään ymmärrä, miksi sitä on käytetty Sitikan mainostelineenä menneinä aikoina.
Maamerkkinä se on mainio. Se antaa heti kaupungille omanlaisensa ilmeen. Olen välittömästi messissä, jos Helsinkiin aletaan pykätä samanlaista. Hotelli Torni ja Digian toimitalo eivät ihan pärjää tässä sarjassa.
Paikalliset vartijat Eiffel-tornilla ja Louvressa panivat hieman ihmetyttämään. Niillä oli rynnäkkökiväärit kädessä. Ihmettelen, millaisia tilanteita esimerkiksi Eiffelillä voi tulla, joista ei selviä käsiaseella? Täällä pidetään jeux’tä! (Harva tietää, että suomenkielessä “jöön pitäminen” on lainafraasi ranskasta.)
Nämä nähtävyydet katsottuamme iski aika rankka väsymys ja tuli nukuttua useampi tunti. Ehkä on ihan hyvä kerätä voimia huomista Versailles’n reissua varten.
Voi olla, ettei ihan täysilaidallista valokuvia tule lähetettyä Flickriin ennen kotiinpaluuta, koska hotellimme osoittaa ranskalaista korkean teknologian osaamista siten, että verkko on hyvin hidas ja katkonainen. Varsinkaan videoita ei kannata odottaa ennen kuin olemme kotikoneidemme hellässä huomassa.












