Surautimme junalla Nizzasta Marseilleen. Muihin tämän reissun kaupunkeihin verrattuna Marseille on selkeästi kaupunkimaisempi. Väkiluvun tiimoilta suur-Marseille on karkeasti puolentoista suur-Helsingin kokoinen.

Päätimme ottaa aika reippaan kävelyurakan, ja kipitimme aseman vieressä olevalta hotellilta satamaan ja sieltä Notre-Dame de la Gardelle. Sieltä raunioille ja sieltä Palais du Pharon luo. Matkat eivät kartalla olleet ihan hirveän pitkiä, mutta korkeuserot olivat aika reippaita. Notre-Dame de la Garde on 149 metriä satamaa ylempänä.

Notre-Damessa oli seinät täynnä yllä näkyviä kiitos-laattoja. Meillä Suomessa on ollut tapana painaa tärkeimmät kiitokset T-paitoihin ja huppareihin vuosilukujen kanssa.

Kävelyreissun viimeinen etappi oli Palais du Pharo. Reaktiomme oli “no siinä se ny on – istutaan toviksi penkille odottamaan, etteivät jalat tärise enää ja mennään pois”.

Kävimme palloilemassa kaupungissa/maassa. Paikat tuntuivat aika tutuilta, kun lapsuudessa ehti aika monta formulalähetystä nähdä aikana, jolloin formuloissa oli vielä ohituksia, ja tapahtui muutakin kuin puolentoista tuntia jonossa ajoa, jonka keskeyttää varikkopysähdys, jolloin tapahtuu muutokset sijoituksissa. Voi olla, että aika kultaa muistot, ja lapsena ei vaatinut ihan niin paljon virikkeitä kuin väsähtäneenä pian 34-vuotiaana.

Monacossa on aika selkeää, että porukalla on ihan simona rahaa. Ei siis “tullaan hyvin toimeen” -tasoisesti, vaan ihan simona. Tässä näytiksi kadunvarsipysäköintiä Cafe de Paris’n, Hotel de Paris’n ja Monte Carlon kasinon aukiolta.

Myös pienemmissä asioissa näkyy, että porukalla on pelimerkkejä. Tässä Cafe de Paris’n hinnasto. (Itse joimme Kirit, 7,5 EUR per laaki.) Pieni olut (0,25 l) 8 EUR, iso (0,5 l) 13,5 EUR. Köyhällä tuntuisi varmaan 13,5 euron tuopit.

Vaikka massia olisi ihan simona, ei saa välttämättä hyvää makua. Miten tuollaiseen alla näkyvään peliin on päätetty laittaa amislintulauta takakontin päälle? (Hinta Suomessa: 274 244,42 EUR, josta n. 120 000 EUR autoveroa.)

Katselin ympärilleni, ja mietin, mitä ihmiset ostavat, jos heillä on aivan järjetön määrä rahaa. Vaikuttaa siltä, että he ostavat huvijahteja (alla kuvassa yksi myynti- ja yksi vuokrailmoitus), kalliita autoja, pikeepaitoja (joista pidetään kaulukset pystyssä douchebag-tyyliin) ja kauneusleikkauksia, jotka saavat alle 50-vuotiaat näyttämään transuilta ja yli 50-vuotiaat näyttämään Andy McCoylta.

Aika lailla jokainen rakennus siellä oli näyttävä. Kun maa on pieni, ja massia on paljon, on aika luontevaa, että paikat pidetään hyvässä kunnossa. Kuvassa oopperan/kasinon takapiha.

Tässä puolessatoista minuutissa olennaiset Monacon nähtävyydet:

Cannes näyttää aika samalta kuin Nizza, jos se olisi vain pienempi ja reippaasti rikkaampi. Cannes’n vanha kaupunki voittaa Nizzan vastaavan 10-0. Vanha kaupunki on näppärästi mäessä, jonka huipulta näkee kaupungin ylhäältä käsin. Kuten Nizzastakaan, emme ihan hirveästi löytäneet tehtävää tai nähtävää – enemmänkin fiilisteltävää ja eleltävää. Tilanne lienee erilainen, jos on jokin kansainvälisistä tapahtumista päällä juuri sillä hetkellä, kuten filmifestarit, Cannes Lions -mainosfestarit, Midem tai joku muu lukuisista messuista.

Ranskasta kertoo paljon se, että junan vessa ei toiminut. Ei tullut käsienpesualtaaseen vettä.

Täällä on paljon mukavia paikkoja ja mukava fiilis, mutta ei ihan hirveästi nähtävää tai tehtävää. Tämä tuntuu enemmän sellaiselta paikalta, jossa elellään, ei ihmetellä.

Mietin, mitä tekisin, jos ei pitäisi hengenpitimikseen käydä päivätöissä. Luultavasti juoksentelisin ympäri maailmaa aseistettuna kameralla, pienellä läppärillä ja pinkka kirjoja Kindlessä. Ei tuo ihan hirveästi näistä kesälomareissuista eroa.

Tässä on reilu viikko taukoa, ja sitten palataan asiaan Nizza / Marseille -osastolla.

Kävin aamulla Topography of Terror -museossa. Nyt alan olla saanut yliannostuksen vuosien 1933-1945 Saksaa. Edelleen olen huuli pyöreänä, miten ihmeessä tuolle on ollut kansan tuki – miten ihmeessä natsit ovat voineet rauhan aikana saada vaalivoiton, olivat he kuinka kovia propagandisteja vain? Sieltä pois kävellessäni katsoin Stasi-museossa vähän myöhempää Itä-Saksaa. Panee miettimään, että eivätkö tuollaisen voimakkaasti keskusjohtoisen ja toisinajattelijoille julman lähestymistavan huonot puolet tulleet tuossa jo vähän aiemmin ilmi? Poliittinen fanatismi sokaisee.

Pika-arvio Checkpoint Charliesta turistinähtävyytenä: meh.

Kävin syömässä Kreuzbergissä Hasir-nimisessä ravintolassa. Kreuzbergin Hasirissa tyyppi nimeltä Mehmet Aygun keksi matkaoppaan mukaan döner kebabin vuonna 1971. Luulin, että se on keksitty Turkissa kauan sitten, mutta ei. Wikipedia on ihan eri mieltä historiasta. Oli oikein hyvää, kuten arvata saattaa. Kävin sen jälkeen pyörimässä ympäri Kreuzbergiä ja nautin Tiki Heartissa oikein hyvän mojiton.

Olen viimeisen kolmen päivän aikana kävellyt enemmän kuin normaalimeiningeissä parin viikon aikana. Jalat alkavat hieman huudella olemassaolostaan.