Saimaan kanavan risteily – Lappeenranta-Viipuri

Olin menossa kaverin mökille, ja tietämättäni muut seurueesta olivat saaneet idean mennä Saimaan kanavan risteilylle Viipuriin. Kysyivät, olenko messissä. Totesin, etten ole pikkuisen vajaassa 40 vuodessa ikinä käynyt Venäjällä. Mietin lyhyen hetken ja totesin, että selkeä homma, mennään sinne.

Kun nyt kerrankin saa ilman kummempaa säätöä moisen tapahtumaan, pannaan tapahtumaan. Päiväristeilyt Lappeenrannasta voi tehdä ilman viisumia, kunhan meilaa matkatoimistolle passin kuvasivun pari päivää aiemmin.

#lappeenrantaharbour #lappeenranta

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Nousimme laivaan Lappeenrannan satamasta. En ollut tätä ennen käynyt Lappeenrannassakaan ikinä, joten nyt uusia asioita koetaan monella eri tasolla. Lyhyt ajo Lappeenrannan läpi satamaan ei antanut oikein minkäänlaista kuvaa siitä, miten se on erilainen kuin joku toinen samankokoinen suomalainen kaupunki. Onpa se käyty nyt silti.

Ihan kitkattomasti ei menneet hommat lähtiessä. Lähtöselvitys tuntui kestävän yllättävän kauan noin simppeliksi jutuksi. Pääsimme kuitenkin lopulta sisään ja lähdettiin ajallaan aamulla vartin vaille kahdeksan.

Seems legit.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Matka Viipuriin on pitkä, kun pitää mennä jonkin verran sivusuunnassa, mutta myös ylös-alas-meiningeissä. Matkan varrella pitää mennä 76 metriä alaspäin, joten kanavassa on kahdeksan sulkua. On aika hämmentävä fiilis, kun lautta laskee/nousee hitaasti kymmenisen metriä. Tänään näemmä totutaan kaikennäköiseen uuteen.

We're going down. #saimaankanava

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Reissun kesto hämmentää. Luulin, että ei nyt jumaliste mikään noin lyhyt rykäisy voi kestää viittä ja puolta tuntia. Väärinpä luulin. Onneksi maisemat ovat miellyttävät. Aluksi lyhyesti Lappeenrannan paperitehtaita, siitten suomalaisvenäläistä havupuumaisemaa silmänkantamattomiin.

#lappeenranta.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Pitkän reissun jälkeen saavumme Viipuriin. Passintarkastus kestää aika reippaasti. Ottaen huomioon, että meillä on maissa vain kolme tuntia, reilun vartin viivästys on harmillista.

Annan passini tarkastajalle. Hän ei vaihda vakavaa ilmettään mihinkään. Hän ei nyökkää kiitokseksi, ei sano mitään. Hän lyö passiini ja tullikorttiini yhteensä kolme leimaa. Kun hän antaa passini ja tullikorttini takaisin, hän ei sano mitään. Ei sano ole hyvä, ei edes nyökkää sanoakseen, että “tämä selvä”.

Saavumme maihin ja katselemme ympäriinsä. Kaikki ennen sotia suomalaisten rakentama näyttää Helsingin kantakaupungilta. Kaikki sen jälkeen rakennettu näyttää erilaiselta. Tässä olisi ollut paljon potentiaalia.

Built by Finns, so unsurprisingly kinda looks like the old buildings in Helsinki. #vyborg #viipuri

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Käymme torilla pällistelemässä. Iso osa seurueesta ei ole kiinnostunut torin krääsästä. Huopatossut, karvalakit ja kiinalaiset fidget spinnerit eivät ole se, mitä olen hakemassa. En myöskään hakenut paitaa, jossa on Putinin kuva, ja englanniksi teksti “Absolute Power”. Ilmeisesti mikään ei kerro venäläisestä maailmanhallitsijuudesta niin vahvasti kuin englanninkielinen teksti. Nämä eivät olleet mitään poikkeustapauksia, vaan tätä kamaa oli tarjolla todella paljon. Joko tuolle on hulluna kysyntää tai sitten torikauppiaita subventoidaan.

Entertainment.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Hankkiudumme sisään ravintolaan syödäksemme. Kyttäämme ravintolan, jossa on paikallisiakin syömässä, jotta onnistumme välttämään turistiansat. Päädymme ravintolaan, jonka nimeä ei tullut otettua ylös. Ravintolan nimi oli liuta kyrillisiä kirjaimia, heti siinä egyptiläishenkisesti nimettyä ravintolaa vastapäätä, parisataa metriä torilta. Siellä oli kaksi kissaa, joten lämpenin sille heti.

#KITTY!

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Palvelukulttuuri tuli selkeäksi tosi nopeasti. Kysyimme tarjoilijalta jotain englanniksi. Hän vastasi “I don’t speak English.” Sisällön ristiriita oli suuri siihen, että hän totesi sen yllättävän selvästi, ja aksenttikaan ei paistanut läpi.

Saimme tilauksemme tehtyä yhden sanan lausein. Ennen tarjoilijan katoamista saamme lähes riittävän määrän haarukoita ja lusikoita. (Yksi haarukka-veitsi -pari puuttui.) Osa nautti kylmiä venäläisiä soppia alkuruuaksi. Olin seurueestamme sikäli fiksuin, että en nauttinut kylmiä soppia. Otin pasta “carbonaran”. Lainausmerkit menussa häiritsivät tuossa minua suuresti, mutta päätin mennä silti siihen suuntaan. Pasta oli hyvää, carbonaran kanssa oli vähän hiljaisempaa. Olut ei ollut varsinaisesti kylmää, eivätkä hiilihapot olleet ihan täysissä voimissaan.

Tarjoilijoiden tuodessa ruokaa pöytään he eivät käyttäneet sanaa “ole hyvä” millään kielellä. Saadessaan maksun tarjoilija ei käyttänyt sanaa “kiitos” millään kielellä. Jätimme silti 50 ruplaa tippiä, joka on lähes euro. Paalua on, nääs. Tästä tipistä kiitettiin sanomalla ei-mitään. En ole tyhjien kohteliaisuuksien suurin ystävä, mutta tuo oli yllättävän häiritsevää, koska se oli koko matkan ajan niin läpitunkevaa.

Viiden hengen ateria alkuruuilla ja oluilla maksoi euroissa karkeasti kympin per naama. Jos olut maksaa alle kaksi euroa ja pääruoka viisi euroa, ei voi kovin helposti valittaa pienistä puutteista, mutta koska olen tässä suhteessa lahjakas, onnistuin helposti valittamaan pienistä puutteista.

Annikki Tähden ohjeiden vastaisesti unohdamme Monrepos’n. Ajanpuutteen takia keskitymme keskustaan, ja pienen tallustelun jälkeen hankkiudumme takaisin laivaan.

#Viipuri #Vyborg #Skyline

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Laivamatka takaisin on erilainen kuin matka Viipurin suuntaan. Suomalaiset turistit tekevät siitä erilaisen. Moni käy neuvottelemassa kanssamme kaikennäköisestä turhasta, vaikka emme hae kontaktia ulkopuolisiin. Emme toki itsekään olleet ihan täysin selviä loppumatkasta (kuohari 14 EUR per pullo tai 2 EUR per lasi, risteily kestää 5,5h), mutta me emme lähteneet hakemaan riitaa kenenkään kanssa. Tämä lähestymistapamme ei ollut täysin vastavuoroinen suomalaisten turistien kanssa. Isoin ongelma oli eräällä nokialaisella tyypillä, joka ei osannut englantia, mutta alkoi haastamaan nyrkkitappelua seurueemme ainoan ei-suomenkielisen kanssa, joka pelkästään olemassaolollaan kävi hänelle liialliseksi. Sinänsä on aikamoinen saavutus päästä Suomessa nelikymppiseksi ilman että ymmärtää edes muutamaa sanaa englanniksi. Koska uskomme rauhanomaiseen tapaan ratkaista asiat, selvisimme ilman käsirysyä.

Moni matkustaja kävi palatessa tunteelliseksi. Viipurin luovuttaminen ei ollut helppo paikka. Nykyisessä Viipurissa ei sen sijaan arkkitehtuuria lukuunottamatta ollut mitään suomalaista, minkä olisin noin lyhyellä reissulla löytänyt.

Olen iloinen, että kävin. Oli kiinnostavaa ja etenkin erilaista, mutta jäi fiilis, etten ihan heti palaa.

Mainokset

Vancouverista takaisin Suomeen

Kun olimme nähneet Seattlen kiertueellamme toiseen kertaan, astuimme taas junaan. Rajamuodollisuudet Kanadaan päin mennessä olivat paljon miellyttävämmät ja pienieleisemmät kuin toiseen suuntaan mennessä. Ne olivat yhden lyhyen lomakkeen täyttäminen ilman kiirettä ja kahteen kertaan passin vilauttaminen.

Tuo junareitti on aika näyttävä iltaa myöden ajellessa. Junan ikkunasta näytti tältä:

#amtrak #cascades #window #sunset #washington #usa #vacation

A post shared by Saija Lehto (@saijalehto) on

Meillä oli vain yö ja seuraavan päivän iltapäivään asti aikaa Vancouverissa. Kävimme viettämässä sen Granville Islandilla. Siellä on kaikensorttista tori- ja turistikotkotusta, joka vaikuttaa kelpaavan paikallisillekin.

Taisi olla ensimmäinen ruokakuva tältä reissulta tässä blogissa. Se on sitä siitäkin huolimatta, että ruoka ja juoma on ollut tällä reissulla tavallista parempaa.

Lyhyen Vancouver-päivän päätteeksi lastasimme itsemme junaan lentokentälle. Vähän harmitti mennä kotiin. Vancouver on yksi mukavimpia kaupunkeja, jossa olen koskaan käynyt. Tänne tullaan takaisin. Koska tämä kaupunki näytti sympaattisimmat puolensa meille, pitää käydä toisella rannikolla vilkaisemassa, mitä Toronto tietää. Siitäkin on puhuttu hyvää (…ja olisi lyhyempi lento ja kolme tuntia pienempi aikaero). Sekä Vancouver että Toronto ovat aina listalla, kun listataan maailman elinkelpoisimpia kaupunkeja. Jäin vähän fanittamaan Kanadaa.

Kotona. Toinen jalka vielä matkalla. #kanada #canada

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Siinä se reissu oli. Tällä matkalla räpsin aika reippaasti kuvia. Reissun kuvista parhaat löytyvät Flickr-albumista.

Takaisin Seattlessa

Ajoimme Olympiasta Seattleen. Olympiasta lähtiessä näin I-5-tiellä kyltin ”Sleater-Kinney Rd” exitistä. Juuri sillä hetkellä vähän hävetti, etten ollut tiennyt aiemmin, mistä bändi Sleater-Kinney oli saanut nimensä ja että luulin sitä portlandilaiseksi bändiksi. (Tsekatkaa uusin levy, ihan käsittämättömän mahtava comeback.)

”The group’s name is derived from Sleater Kinney Road, in Lacey, Washington; where signs for Interstate 5 exit number 108 announce its existence”

Back in #seattle. Going back to Canada tomorrow. Then back to Finland. :I

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Kun saavuimme takaisin Seattleen, tuntui kotoisammalta. Seattle on riittävän iso, että se tuntuu isolta kaupungilta, mutta riittävän pieni, ettei se tunnu saavuttamattoman etäiseltä verrattuna koti-Helsinkiin. En osaa eritellä, mikä siinä sai sen tunteen esiin.

Täällä tuntee heti, että ei ole siinä Amerikassa, jonka tunsi minuutissa Tillamookin huoltoasemalla pysähtyessä. Sillä huoltoasemalla, jossa on seinällä aseen kuva tekstin ”We don’t call 911” vieressä. Sillä huoltoasemalla, jonka lehtitarjonnasta vilkaisin tällaista materiaalia:

Some journalism for breakfast.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

There's an app for that.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Nuo esimerkit eivät olleet lehdestä mitenkään poikkeuksellista kamaa. Se oli tuota kannesta kanteen. Se on kirjoitettu porukalle, jolle tämä ei ole parodiaa, vaan ihan suora anthemi:

Tuon videon katsottuasi haluan muistuttaa, että esittäjä on avoimesti demokraatti ja tukenut sekä Bill Clintonia että Barack Obamaa. Videota katsoen se ei ole täysin ilmeistä.

Minulle on kaksi eri versiota Amerikan Yhdysvalloista. Toinen on äärikonservatiivi shotguns and pickups -porukka (armeijan rekrytoinnissa käyttämän poikkeuksellisen hyvin heille toimivan markkinointisegmentin nimi), joka mahdollistaa Trumpin ja yllättävän vähän rajoitetut ampuma-aseet. Toinen on sydämellinen, kaiken ymmärtävä ja höpsö porukka, joka näkyy minulle selkeimmin New Yorkissa, San Franciscossa ja Portlandissa. Vahvat huhut Austinin edustuksesta ovat toistaiseksi todentamatta.

Etenkin San Franciscoon ja Portlandiin verrattuna pohjoismaiset pääkaupungit näyttäytyvät yltiökonservatiivisina. Jos naureskelee jenkeille, jotka käsittelevät ”Eurooppaa” yhtenä kokonaisuutena, kannattaa skarpata itsekin. Jos ajattelee USAa yhtenäisenä kokonaisuutena, miltä tuntuisi ajatella, että onhan Kallio ja Kittilä sitä yhtä ja samaa, molemmissa puhutaan suomea? Miten San Francisco ja syvä etelä?

Seattlen keskustassa sekä kodittomia että narkkareita on aika reippaasti. Edes jenkkiskaalalla en muista törmänneeni näin paljoon missään kaupungissa. Jossain Etelä-Euroopassa reissatessani ehkä joskus. Eivät nuo tyypit ole järin uhkaavia, mutta onhan tuo päällekäyvän häiritsevää. On Helsingissäkin asunnottomia, mutta ei mitenkään tässä skaalassa. Jos olisin kaupunginisä, tuon hoitaminen olisi minun prioriteettilistallani todella korkealla.

Täällä on kiinnostavia alueita, kuten Capitol Hill, jossa on ihan kaikki ravintolat, jota voit ikinä haluta. Se on Kallion pinnanmuodostuksella varustettu Kreuzberg, johon on ripoteltu Castroa. Siellä on räkäistä raflaa, kallista raflaa, punkkia, Ferrari-kauppa, törkeän kalliita parhaillaan rakennettavia taloja, sateenkaarisuojateitä ja yliopisto.

Vaikka muuten olemme koettaneet kerätä tällä reissulla ravintolakokemuksia laajasti, kävimme kahteen kertaan Nue-nimisessä raflassa syömässä, koska siellä vaan oli niin hyvää safkaa. Niiden ruokalistalla jokainen rivi on eri maasta. En ymmärrä, mutta tykkään. Käykää siellä, jos satutte mestoille.

Seuraavaksi ulos Seattlesta ja maasta, takaisin Kanadaan iltajunalla.

Oregonin rannat

Pakkasimme kamat Camryyn (luotettava, hiljainen, täysin virheetön ja ihan hullun ankea auto, en ostaisi) ja huristimme Lincoln Cityyn. Olimme jo etukäteen vähän vilkuilleet sääennusteita. Täällä rantakaupungit ovat yllättävän viileitä. Portlandista rannikolle huitaissessa lämpötila tippuu viisi astetta. Rannalla ei pystynyt T-paidassa kävelemään, mikä oli aika iso muutos koko reissun tähän mennessä vallinneeseen hikiseen meininkiin.

Lämpötilan lisäksi näkymät muuttuvat reippaasti. Hiljennytään hetki hotellihuoneemme näkymän äärellä.

Good Morning Pacific Ocean! #6AM #pacificocean #lincolncity #oregon #oregoncoast #usa #vacation #nortwest

A post shared by Saija Lehto (@saijalehto) on

Pienet merenrantakaupungit länsirannikolla ovat yllättävänkin samanlaisia. Siinä on se 101, joka kulkee sen läpi, sitten sympaattisia pikkupaikkoja ja paljon pikkuisia taloja.

Lincoln Cityn erikoisuus oli intiaanikasino Chinook Winds. Kävi ilmi, että siellä on pokerihuone. Tiedätte, mitä tapahtuu, jos minulla on mahdollisuus päästä samaan pokeripöytään kännisten loogis-matemaattisesti heikkojen turistien kanssa. Jonkun verran plussaa tuli, muttei ihan dramaattisesti. Aika ankea kasino noin muuten.

Lincoln Citystä nousimme pohjoiseen pikaiselle Cannon Beach -visiitille. Meille oli passattu paikallisoregonilaistietoa siitä, että se on näyttävin noista. Tiedustelutiedot pitivät paikkansa – katsokaa nyt sitä!

#cannonbeach #oregon

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Kaasuttelimme takaisin kohti pohjoista ja otimme pysähdyksen Astoriassa. Kunnioittaen craft beer -alueen meininkiä menimme syömään Fort George -panimolle. Pizza oli hyvää, olut vielä parempaa.

Olisimme voineet mennä matkan pitkin I-5-moottoritietä ja säästää pienen tovin, mutta Pacific Northwest on näyttävää, joten menemme maisemareittiä, enimmäkseen 101:tä pitkin.

#Astoria #bridge #vista #timelapse #oregon #washington #usa #vacation

A post shared by Saija Lehto (@saijalehto) on

Nyt olemme Olympiassa. Täällä on kokoisekseen kaupungiksi poikkeuksellisen eloisa kulttuuriskene, etenkin musiikissa. Tämä ei näy näin lyhyellä käynnillä kovin ilmeisesti. Vaikuttaa olevan kaupunki tehdä, ei niinkään kaupunki nähdä. (Minusta Helsinkikin on moinen verrattuna muihin eurooppalaisiin pääkaupunkeihin, ja se on kehu.) Ehkä siksi Rancid ja Hole ovat kirjoittaneet biisin tästä kaupungista.

Portland, Oregon

Olen katsonut Carrie Brownsteinin ja Fred Armisenin kirjoittamaa ja tähdittämää Portlandia-sketsisarjaa. Ellet ole tsekannut sitä vielä, tsekkaa. Se on yksi parhaista sketsihuumorisarjoista tällä hetkellä. Harmikseni joudun toteamaan, että rima ei ole korkealla, mutta Portlandia ylittäisi korkeammankin riman. Kysyin portlandilaiselta kollegaltani, että ”onhan se dokumentti, eiksjeh?” Hän vahvisti sarjan voimakkaan dokumentaarisuuden.

Kun saavuimme paikalle, mielikuva vahvistui. Hippejä ja hipstereitä silmänkantamattomiin. Olen OK tämän kanssa. Kaikki on orgaanista, artesaanista, vegaanista, gluteenitonta ja paikallista. Olen OK vegaanisen ja paikallisen kanssa, ja gluteenittoman kanssa, sikäli jos sinulla on keliakia.

#portland summed up.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Keskusta vaikuttaa pohjoisamerikkalaiselta versiolta Helsingistä. Juuret eivät ole kovin syvät, mutta joku läpitunkeva sympaattisuus on jopa keskustan jälleenmyyntiin keskittyvissä 90-luvulla rakennetuissa kortteleissa. Ja hei, sporia!

Kun vetää keskustasta pikkuisen sivuun, moni ympäröivä kaupunginosa on tosi symppis. Me majoituimme AirBnB:ssä Boisessa. Siellä Williams Street on täynnä juuri sellaisia aivan mahtavia syömä- ja juomapaikkoja, joita voisit tämän postauksen alkupuolen perusteella kuvitella sieltä löytyvän. Portland on maailman craft beer -pääkaupunki. Ei yllätä, että kahden tunnin sisään kaupunkiin saapumisestamme olimme jo napsimassa tasteria panimobaarissa. Tämä kyseinen panimobaari oli myös pyörävuokraamo. Tietenkin, olemmehan Portlandissa. Pyöränrunkoja oli katossa sisustuselementtinä. Oliko kalja hyvää? Todellakin. Koska kyseessä on baari ja olemme Portlandissa, se on lapsiystävällinen baari. Lähes kaikki muut ympäröivät pöydät olivat lapsiperheitä. Baarilla on oma leikkikenttä. Tämä on hämmentävää, mutta tykkään tästä.

Less than two hours in #portland. We're in the first microbrewery bar already. That didn't take long.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Turistelimme myös muissa panimoravintoloissa, koska Portlandissa nyt vaan tehdään niin. Fat Head’s Brewery osoittautui oluen osalta myös erinomaiseksi. Fat Head’sin Head Hunter IPA ja Bumbleberry Honey Blueberry Ale (tarjottuna oikeilla pensasmustikoilla!) olivat parhaasta päästä tähän mennessä nähdyistä. Söin hampurilaisen, jossa oli mustikoita. Se oli hyvää. En ajatellut ikinä, että hampurilaiseen sopisivat mustikat. Enpä ajatellut samaa oluenkaan kanssa. Jälleen – hämmentävää, mutta tykkään tästä.

Matkalla Fat Head’sille paukkaamme hetken mielijohteesta Dr. Martens -kauppaan. Kaupassa meitä tervehtii hyvin positiivisessa hengessä portlandilaishenkinen myyjä. Juttelemme siitä, miten reissu on tähän asti mennyt. Kerromme, että olemme palanneet Twin Peaks -pyhiinvaellukselta. ALL BETS ARE OFF NOW! Tyyppi tsekkaa, kuinka sisällä olen. On hyvin nopeasti selvää, että näemme molemmat, että olemme molemmat hyvinkin sisällä. Olen aika iso fani, mutten yhtä iso kuin hän. Hänellä on Twin Peaks -tatuointi ranteessa. Hän on lukenut molemmat olennaiset Twin Peaks -kirjat. (Minä olen lukenut vasta kaksi kolmasosaa Frostin Secret History of Twin Peaksista, se on nyt lomalukemisena.) Molemmat ovat tsekanneet, mitä toissapäivänä tuotantotiimin julkaisema saitti muka-90-luvulta pitää sisällään.

Pitemmittä puheitta, nyt minulla on uudet Dr. Martensit.

AirBnB:mme oli ”ecocabin” isäntäperheemme takapihalla. Kumpikaan meistä ei tiedä, mikä on ecocabin. Yhtä kaikki, se oli symppis, kuten kaikki täällä. Tämä on selkeä yhdistävä tekijä kaikelle portlandilaiselle. Isäntäperheemme varoittivat, että siellä joskus voi tulla vastaan opossumi.

H: ”Have you named the possum?”
T: ”Well, the new one hasn’t been named, but the previous one was called Blossom.”
H: ”So, let me get this straight, Blossom was an awesome possum?”

We both saw what we both did there.

Opossumin lisäksi mökin takana on pesukarhujen pesä. Siellä on emo ja kaksi poikasta. Olen melko varma, että monet eivät jaa mielipidettämme, koska pesukarhut pistävät paikat päreiksi, varastavat kaiken ja levittävät tauteja – mutta ne myös ovat pieniä ja karvaisia, joten automaattisesti tykkäämme niistä. Ensimmäisen kohtaamisen jälkeen niistä tuli meidän suosikkijuttumme tässä ecocabinissa.

#raccoon #raccoon #raccoon #raccoon (and her baby raccoon, almost invisible)

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Portlandin turisteista turistein juttu on Portland Japanese Garden. Onneksi se on myös tosi mukava. Iso ihan viimeisen päälle hoidettu japanilainen puutarha. Mistä tahansa kohtaa pystyi ottamaan valokuvan, ja se näytti vakuuttavalta.

Saija @ #portlandjapanesegarden

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

#green #portlandjapanesegarden

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

#green. #portlandjapanesegarden

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Koska Portland on cool ja täynnä vaihtoehtoista ihan-mitä-tahansa, on täysin ilmeistä, että tällä seudulla frisbeegolfataan. Kävimme kahdella poikkeuksellisen hyvällä radalla. Pier Park oli hyvä rata.

Saija driving in #pierpark. #discgolf

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Milo McIver State Park oli vielä parempi. Se meni kolmen parhaan radan joukkoon, jolla olen pelannut. Skellefteå ja Järva Ruotsissa ovat edellä, mutta tuo taisi juuri viedä kolmossijan Santa Cruzin De Laveagan nenän edestä.

Saija driving in #milomciver Park. #discgolf

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Milo McIverissä oli todella pitkiä väyliä. Olin ottanut mukaan painoa säästelläkseni vain putterin ja keskimatkan kiekon. Toinen väylä oli yli 1000-jalkainen (=yli 300 m). Nyt tarvitsisi draiveria.

Jaa että Suomi-poika tarvitsee draiveria? Kakkosväylän pusikossa oli jonkun hukkaama merkkaamaton helsinkiläisen Westside Discsin Boatman-draiveri, jossa pohjassa luki markkinoijan maan mukaan Suomi Finland. (Ruotsissa ne ovat Latitude 64:n tehtailla valmistettu, muttei siitä hirveästi huudella.) Spekseiltään se on hyvin lähellä sitä draiveria, jolla normaalisti heitän pitkät heitot. No tämäpä osuvaa. Nyt minulla on loppukierrokselle draiveri. Asioilla on tapana lutviintua.

Tällä lyhyellä kokemuksella Portlandista olisin ihan valmis muuttamaan tänne. Voin sanoa saman Vancouverista. Käsittämättömän symppiksiä kaupunkeja. Ei se Seattlekaan huono ole, mutta tässä vertailujoukossa se ottaa pataan.

Tämän kaiken nähneenä hyppäsimme autoon ja ajoimme rantaan Lincoln Cityyn.

North Bend, Roaring River B&B

Ilmeisen Twin Peaks -faneilun lisäksi Snoqualmie ja North Bend olivat näyttäviä mestoja. Onhan se häkellyttävää, kun yhtäkkiä yllättäen maa nousee pystyyn, mutta metsä ei lopu. Ihan kuin paikalliset puut eivät ymmärtäisi, että vuorenrinteessä ei voi kasvaa.

Olimme varanneet pikkumökin North Bendistä. Kriteerinämme oli se, että piti näyttää hyvältä kuvissa ja Tripadvisor-arviot oli pakko olla hyviä. Mökkien tarjoaja oli rankattu Tripadvisorissa North Bendin parhaaksi. Yksi tämän tarjoajan huoneista vaikutti ihan käsittämättömältä kuvauksen perusteella. Emme ymmärtäneet, mitä siinä oli meneillään, ja se vaikutti hauskalta, joten otimme sen.

Huone oli The Rock and Rose Room. Se oli saanut nimensä siitä, että siellä oli ihan helvetin iso kivi keskellä huonetta ja siellä kasvaa sisällä ja ulkona ruusuja. Siellä oli myös sauna.

Huone oli mökkikompleksin päärakennuksen alakerta. Alkuperäinen suunnitelma rakentajalla oli, että kaivetaan mäkeen yksi kerros alaspäin ja rakennetaan siihen yksi kerros lisää. Suunnitelma hyytyi, koska päärakennuksen alta löytyi valtava kivi. Koska olemme Amerikassa, tilanne yritettiin ensimmäisenä ratkaista räjähtein. Kivi ei tunnustanut tätä lähestymistapaa rakentavaksi ja jäi ehjäksi ja sijoilleen. Suomalaishenkisellä päättäväisyydellä rakentaja totesi, että muut antavat liian usein periksi – hän ei anna periksi. Sitten rakennettiin alakerta kiven ympärille. Tältä se näytti.

Sauna ei ollut äkäinen, mutta riittävä. 150-asteinen sauna on vähän liian valju, jos ne asteet ovat fahrenheiteja. 66 astetta. Riittävällä löylynheitolla siitä selviää. Saunan Valmet-lämpömittari oli hämmentävä. En tajunnut, että Valtion Metallitehtaat on tehnyt myös fahrenheit-lämpömittareita sillä samalla suomalaista saunomista juhlistavalla taustakuvalla, jonka me 70-luvun lapset muistamme lapsuuden saunoista. En usko maailmasta löytyvän toista yritystä, joka on valmistanut saunamittareita, traktoreita, paperikoneita ja rynnäkkökivääreitä.

Näkymät mökin ovelta olivat sellaiset, että näytän ne vain kuvalla. Sanat kuvailisivat sitä huonommin. Perin harvakseltaan olen parempi valokuvaaja kuin kirjoittaja.

Today's view straight out of our door. It's different allright. #roaringriver

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Ulkona pikkupuput ja oravat kävivät moikkaamassa, kalasääsken pesään oli suora näkymä kiikareilla ja kolibri kävi vähän väliä hörppimässä ikkunan takana juottopisteellä.

#hummingbird humming away right outside our window. #roaringriver

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Tämä kaikki oli niin Disney-leffaa, että olin vähän yllättynyt siitä, että seuraksemme illaksi Twin Peaksin uutta jaksoa katsomaan tullut Kit Kat -niminen kissa ei osannut puhua.

The room amenities include a big #kitty. #roaringriver #cat #kissa

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Mökkikompleksin isäntäpariskunta oli kiinnostava. Isäntä oli tehnyt pitkän uran kiertävänä myyntimiehenä ja emäntä terapeuttina. He päättivät vetäytyä eläkepäiville niin, että pistivät pienen mökkikylän oman mökkinsä kylkeen pystyyn. Herschel-isäntä aloitti kuusikymppisenä juoksuharrastuksen ja juoksi vielä seitsemänkympin kieppeillä maratoneja. Monikossa. 68-vuotiaana hän alitti Bostonin maratonia varten karsintarajan 4 h 10 min. 69-vuotiaana hän voitti Seattlen maratonilla ikäryhmänsä. Nyt 80-vuotiaana hän tuo meille aamiaista.

Tuo oli paras B&B, jossa olen ikinä ollut. Jos olet tuolla suunnalla, mene majailemaan Roaring River Bed & Breakfastiin.

#guestbook #roaringriver

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Snoqualmie, North Bend – Twin Peaks

Urbaani reissun alkuosa ottaa rauhallisemman käänteen, kun pysähdymme Twin Peaksin kuvauspaikoille Snoqualmieen (10670 asukasta) ja North Bendiin (5731 asukasta).

Twin Peaks -kylttiin pantiin alkuperäisessä sarjassa tahallaan liian iso asukasluku (51201), koska tuottajat eivät halunneet tehdä sarjasta liian marginaalista pikkukyläsarjaa, joka etäännyttäisi kaupunkien asukit. Jälkikäteen on aika selvää, että Twin Peaksin etäännyttävä piirre ei olisi ollut väkiluku, vaikka se olisi merkitty 5731:ksi.

Käymme tietenkin katsomassa kaikki olennaisimmat paikat. Heti ensimmäisenä Twin Peaks Falls / Snoqualmie Falls, jonka huipulla on The Great Northern / Salish Lodge.

#twinpeaks falls and The Great Northern Hotel. #snoqualmie #snoqualmiefalls

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Seuraavana Twin Peaksin poliisiasema / Dirtfish Rally School.

#twinpeaks Police Station (currently rally school #dirtfish.)

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

#twinpeaks Sheriff's department – now a rally school. #dirtfish

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Heti poliisiaseman vieressä on silta, jolta Ronette Pulaski löydettiin.

Saija on the bridge where Ronette Pulaski reappeared. #twinpeaks #snoqualmie

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Twin Peaks -kyltti oli harmillisesti remontissa parhaillaan, mutta paikka oli tallella.

#twinpeaks #sign sans the sign. (Down for repairs.) #snoqualmie

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Lopulta Double R Dinerissä / Twede’s Caféssa kirsikkapiirakkaa ja kuppi hiton hyvää kahvia.

@saijalehto @ Double R Diner / Twede's Cafe #twinpeaks

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Illaksi palasimme mökillemme katsomaan uusimman jakson uudesta Twin Peaksista. Meillä oli kissavieras.

Next up: the newest episode. Sauna is warming up. Feeling at home. #twinpeaks #cat #kissa #roaringriver

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Vaikka näistä seuduista ottaisi Twin Peaksin pois, tämä olisi todella näyttävää seutua ja käymisen arvoista jo sinällään. Palaan siihen seuraavassa postauksessa.