Siracusa, Sisilia

Our home street for 1st night in #Siracusa #Ortigia. Odd, but cute.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Hups. Unohdin kokonaan kirjoittaa matkasta matkablogiin. Paikkaanpa unohduksen.

Kävimme tuossa tovi sitten pari viikkoa könyämässä Siracusassa Sisiliassa. Saija oli siellä kurssilla ja minä isolta osin turistina, vaikka jonkun verran töitäkin sain tehtyä alta pois.

Ortigia

Majapaikkamme oli Siracusan vanhassa keskustassa Ortigia-saarella. Se on positiivisessa mielessä aivan tukkoon rakennettu saari, jossa jokseenkin kaikki rakennukset ovat vanhempia kuin mikään meillä päin. Se on vanha. Siracusa on 2700 vuotta vanha. Arkhimedes keksi siellä 200 eaa. kaikenlaista, mikä on nykyäänkin käytössä. Samaan aikaan Suomessa tapahtui ei-mitään.

Ortigia oli miellyttävä kävellä ympäriinsä. Etäisyydet olivat pieniä, koska se on pieni saari – noin Kampin kokoinen. Silti iso osa Siracusan kiinnostavista jutuista oli tällä pienellä alueella.

Ortigialla AirBnB:t ovat halpoja, etenkin hotelleihin verrattuna. Ainakin molemmat niistä, joissa majoituimme, olivat myös hintaansa nähden hyvin siistejä ja hyvin varusteltuja.

Toinen noista AirBnB-emännistä kertoi, että hänen ystävänsä tekevät melkein järjestään jokainen kynnelle kykenevä AirBnB-bisnestä, koska hirveästi muita järkevästi tehtäviä duuneja ei siellä ole. Väitti, että esimerkiksi hotellin respaan päästäkseen pitäisi osata kolmea kieltä sujuvasti, tehdä kuusipäiväistä yli 40-tuntista viikkoa ja silti saisi vain 600 euroa kuussa palkkaa, koska tulijoita on paljon. Totesin, että taisi AirBnB olla aika hyvä juttu teille. Hän risti kätensä rintansa päälle ja totesi, että se on godsend.

Siracusan ympäristö

Vuokrasimme illaksi sähköfillarit ja lähdimme polkemaan pohjoiseen. Rannikolle on tehty kantakaupungista Santa Panagiaan mukava pyöräreitti, jossa oli myös tai­de­plä­jäyksiä ri­po­teltuna.

Nihkein skeittiramppi ikinä.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Koko ajan toisella puolella oli meri ja kalliot, toisella puolella köpöisiä ker­ros­taloja. Olisipa Helsingissäkin yhtä hyvillä näkymillä pyö­rä­reittejä.

Bike path. #santapanagia

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Maa oli kuivaa – niin kuivaa, että siellä vaikutti olevan vähän väliä maastopaloja. Pääsin todistamaan yhtä. Palokuntaa ei näkynyt ja tulipalo sammui itsekseen lopulta. Onneksi pyöräpolku eristää mantereen puolen pahimmilta tulipaloilta.

Palaa. #syracusa #santapanagia #fire

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Palava pensas ilmestyi. Ei sanonut mitään. #burning #bush

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Ruokaa

Saaren kiinnostavin ruokapaikka oli voileipämaakarin tiski Caseificio Borderi -nimisessä ravintolassa. Viidellä eurolla sai niin ison voileivän, ettei sitä pystynyt yhdeltä istumalta syömään. Raaka-aineet olivat myös viimeisen päälle. Valitettavasti myös muut turistit tiesivät tämän, ja pahimmillaan jouduin jonottamaan melkein tunnin. En olisi yhtään heikompaa leipää jonottanut.

Muutenkin oli poikkeuksellisen hyvää ruokaa melkein joka paikassa, johon menimme. Italialaiset hanskaavat ruokapuolen perin hyvin, mikä tuskin ketään yllättää.

#sandwich in the making.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Kissoja!

Ortigialla kissoja oli poikkeuksellisen paljon. Porukka ilmeisesti piti huolta niistä. Näin esimerkiksi tällaisen hetken: Ulkoa kuuluu naukumista. Menen parvekkeelle kat­so­maan. Siellä pieni musta kulkukissa katsoo toiseen kerrokseen naapuriin ja naukuu. Naukuminen jatkuu. Toisen kerroksen parvekkeelta heitetään pieni avonainen pus­sil­li­nen kissanruokaa kadulle. Naukuminen loppuu.

#syracusa street #cat. #ortigia #kissa

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Ympäri saarta liikenteen armoilla

Ortigian ulkopuolella liikenne oli ihan kauheaa. Vaikka kovin pahoja ruuhkia ei ollut, paikalliset eivät hirveästi piitanneet liikennesäännöistä. Stop-merkit ja no­peus­ra­joi­tuk­set olivat enemmän sellaisia suosituksia, ja etuajo-oikeus tuntui olevan kovin joustava käsite. Vuokrasin päiväksi skootterin ja rullailin sillä lähiympäristössä.

Kantakaupungin ulkopuolella pikkuteillä se oli tosi miellyttävä, mutta nelikaistaisella tiellä seitsemänkympin rajoituksella (eli porukka ajaa 90-100 km/h) vasemmalle kääntyminen yli parin kaistan on aika kuumottavaa, kun periaatteessa ajaa pikkuisen jousitetulla lypsyjakkaralla, jossa on pienen moottoripyörän moottori.

Päivän menopeli. Kuin lypsyjakkaraan olisi laitettu pienen moottoripyörän kone. #scooter

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Vuokrasimme auton ja kävimme viikonloppuna myös pyörimässä vähän pitemmällä. Ajelimme Sisilian eteläisimpään kohtaan Isola delle Correntille. Siellä vaihdoimme kaupunkireissun hetkeksi rantalomaksi. Siellä oli miellyttävä hiekkaranta, jonka vieressä vain uimalla saavutettava majakkasaari, jossa meille tuntemattomaksi jäänyt pikkuisen liian moderni historiallinen hylätty rakennus.

#isoladellecorrenti – the southernmost point of #Italy.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Pysähdyimme yhdeksi yöksi Relais Parco Cavalongaan. Siellä ei ollut mitään muuta kuin pari hienoa uima-allasta, hotellin ravintola ja luontopolku – ja se oli hyvä niin. Juuri tällainen pitääkin olla yhden päivän pysähdyspaikka.

#pool view.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Matkan varrella pysähtelimme myös Ragusassa ja Modicassa. Kaupunkisuunnittelijat kauan sitten ovat päättäneet, että rakennetaan tiukasti mäkeen. Ja niin he tekivät. Ahdasta on, mutta silti sympaattista.

#ragusa

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

#ragusa #alley

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Ortigia voittaa

Kun katson jälkikäteen matkaa, olen tyytyväinen, että meillä oli nimenomaan Ortigia pääpaikkanamme. Ragusa, Modica ja muut mestat olivat kivoja käväistä, mutta en ole kovin varma, olisiko siellä viihtynyt pitempään. Ortigia on hyvä valinta, jos lämpeää kau­pun­ki­ym­pä­ris­tölle. Jos etsii rantalomaa tai jotain lapsiperheille sopivaa tilavaa uima-allas­le­kot­te­luun sopivaa paikkaa, niin ehkä kannattaa mennä johonkin ihan muualle. Jos sen sijaan etsii ita­li­a­lais­ta hyvin vanhaa mukavaa ja tiivistä, Ortigia voittaa.

Miami

Minulle kiinnostavimmat jutut USAssa ovat aina olleet laidoilla. Koilliskulma ja lounaiskulma on käyty läpi, joten seuraavana vuorossa on kaakko, jossa meitä odotti Miami. Maaliskuussa Miami on suomalaiselle ihan mainio kohde myös säiden puolesta. 20 ja 30 asteen välillä pyörittiin koko reissun ajan, enimmäkseen siellä yläpäässä.
Lue loppuun

Berliini, jälleen!

Ei minun Berliiniin pitänyt oikeastaan mennä, mutta kun nyt halpaa lentoa oli tarjolla ja Hotwire.comin kautta majoitus Kreuzbergista napsui reilut 20 EUR per päivä -hintaan, niin pakkohan sitä oli.

Berliner Unterwelten

Koska nyt on jo viitenä vuotena peräkkäin Berliinin reissu tehty, ihan ilmeisimpiin turistinähtävyyksiin ei tule mentyä. Yksi iso missaus oli kuitenkin: Berliinin tunneliverkostot – Berliner Unterwelten. Kävin tällä reissulla siellä ydinsotabunkkerikiertueella. Pikainen tiivistelmä: suurin osa bunkkereista olisi ydiniskun sattuessa ollut yhtä tyhjän kanssa, koska rakennusvaiheessa ei ollut laskelmissa otettu ihan kaikkea huomioon.

Kävimme ensin yhdessä väestösuojassa ja puhuime II Maailmansodasta. Tämä jälkeen meidät lastattiin junaan ja esiteltiin toisen kemiallisen sodan väestösuojan desinfiointisuihkut. Vitsi yrittää kirjoittaa itse itseään, mutta pitäydyn vakavilla aiheilla vitsailusta.

Jos on jäänyt epäselväksi, olisiko ydinsota ollut hyvä asia, niin ei kuulemma olisi. Uskon tässä historioitsijoita, enkä lähde ”ei sitä tiedä ennen kuin kokeilee” -lähestymistapaan lainkaan.

Suosittelen kiertuetta voimakkaasti, paitsi kaikkein klaustrofobisimmille. Jotkut käytävistä ovat aika ahtaita ja toista tuntia ikkunattomassa tilassa voi kuumottaa.

Vakavaa kommunikaatiota

Jotkut tyypit tuolla kommunikoidessaan toisella kielellä eivät ihan saa nyansseista kiinni ja ottavat asiat kovin kirjaimellisesti. Kävin tällaisen keskustelun kahvilassa:

H: ”Do you have a wifi here?”
”Yes.” [Saksalainen versio tonnin seteli -ilmeestä.]
”…. …. ….could I please have the password?”
”Yes.”

Ehkä hän oletti, että vain olen tekemässä tutkimusta, että mitä palveluita kahvila tarjoaa.

Hetkeä myöhemmin:

H: ”Is there a men’s room here?”
”A what?”
”A toilet.”
”Yes, go that way and follow the signs that say double-u-c.”

Henkilö, jolle termi men’s room ei ollut tuttu, oletti, että en välttämättä tunnista kirjainyhdistelmää WC.

Stand up -komediaa

Koska Berliinissä on yllättävän vireä englanninkielinen stand up -skene, kävin katsomassa kahta eri komiikkailtaa. Toinen oli yhden tyypin tunnin soolon kenraaliharjoitus. Ei vakuuttanut lainkaan, kiitos luotaantyöntävän asennoitumisen, joten enpä mainitse nimeltä häntä. Se oli neuköllniläisessä baarissa, jonka nimi oli Laika, seinillä oli Marxin kuvia kuvatekstillä ”Don’t mess with Kalle.” ja seinän tekstissä julistettiin yleislakkoa 2.2.2020. Esiintyjän redpill-henkinen lähestymistapa ei ollut kyseisessä mestassa ihan kotonaan.

Toinen komiikkailloista oli sisällöltään paljon parempi ja paikka oli erittäin kiinnostava. Kiinnostava ei välttämättä ole yksistään hyvä juttu. Mesta oli Griessmühle. Se on syrjäisen 200 metriä pitkän isolta osin valaisemattoman ja kokonaan liikennöimättömän umpikujan päässä oleva klubitila. Normaalisti siellä järjestetään jonkinsorttista tanssimeininkiä (mikä oli ilmeistä äänilaitteiston ylihyvästä laadusta kaikkeen muuhun nähden), mutta torstaisin siellä on stand up -komediaa karuissa oloissa. Lava tehty siirtolavoista, penkit puutarhameininkiä ja vessat teknisesti olemassa. Silti, se on punk rock ja sikäli hyvä.

Griessmühle ennen esitystä

Griessmühle oli viileä. Jätin takin päälle koko setin ajaksi. Huomasin, että he lämmittävät klubitilan yhdellä puukamiinalla. Otin siitä kuvan, koska ette te muuten uskoisi.

Griessmühle

Vaikka iso osa esiintyjistä oli open mic -pohjalla, materiaali oli oikein viihdyttävää. Berliini ja paikan marginaaliluonne vaikutti siihen, että esiintyjät käyttivät aiheena humehia. Paljon enemmän ja useammin kuin muissa mestoissa. Niin paljon enemmän, että yksi illan esiintyjistä vetäisi lavalla bongin esille ja alkoi tuprutella.

Pääesiintyjä (joka käsitteli aiemmin mainittua aihetta olennaisesti vähemmän) oli Drew Portnoy, joka on ensimmäinen koomikko, jonka olen ikinä tässä kaupungissa nähnyt ja joka pelasti meikäläisen hasardilta Joe’s Barissa neljä vuotta sitten. Hän on yksi niistä noin kolmesta-neljästä tyypistä, jotka tuntuvat tekevän kaikki Berliinin englanninkieliset komiikkajutut. Ihan ansiostakin on, pätevä typpi, ja symppis kanssa.

Berliini on jälleen nähty. Lentokentälle ja SASiin. Berliini on niin punk, että jopa lentokentän kyltitys muistuttaa minulle, miten Ramonesin Blitzkrieg Bopin soinnut menevät.

This is how you play Blitzkrieg Bop

Amsterdam: Erilaista!

Koppasin Lontoosta Easyjetin halpalennon Amsterdamiin. Maksoi £33.65, mitä pidän kohtuullisena hintana. Nihkeyttävänä puolena oli se, että lento lähti Southendin lentokentältä, johon sinänsä ei ollut sen kalliimpaa mennä kuin muillekaan lentokentille, mutta hitaampaa. Ensin möngitään junalla pitkälle ja sitten vielä korjaustöiden pakottamana bussilla parikymmentä minuuttia.

Amsterdamin pää on ihan päinvastainen. Parikymmentä minuuttia raiteita pitkin, ja olenkin jo hotellilla Leidsepleinin kupeessa. Tuossa on miinuspuolikin: koneet lentävät kaupungin yllä melko matalalla ja pitävät mekkalaa.

Amsterdam on muutenkin erilainen. En mitenkään pystyisi näkemään, että Helsingin kaupunki tapetoisi kadut ja Leidsepleinin valotaulut tällaisilla tiedotteilla:

En näkisi Helsingin tekevän samanlaista kampanjaa.

Foursquarekin on erilainen Amsterdamissa, kun kysyy, että mikäs täällä on hauskaa:

I and Foursquare disagree on the definition of fun.

Suosittelen Anne Frankin taloa, mutten voi oikein sitä hauskanpidoksi kutsua.

Käväisin vilkaisemassa myös parinkymmenen minuutin päässä sijaitsevan Haarlemin pikkukaupungin. Se ei paljoltikaan muistuttanut New Yorkin Harlemia, joka on nimetty Haarlemin mukaan. Ei ollut Apollo Theatrea. Vaikka kaupunki on pienehkö, siitä saa Amsterdam-viban. Katsokaa nyt tätä:

Haarlem

Paikalliset eivät näytä ottavan pyhiä symboleja kovin vakavasti.

Haarlem

Jottei Amsterdamin reissu olisi vain baareissa rymyämistä ja päämäärätöntä tallustelua kanavien varrella, oli käytävä Rijksmuseumissa, joka aiemmilla käynneillä oli ollut suljettu. Vakuuttavaa, joskin minun makuuni liiaksi 1500-1600 -luvun maalaustaiteeseen painottunutta. (Enemmän räjähdyksiä ja autotakaa-ajoja pitäisi olla!) Jengimerkkejä näytettiin kuitenkin jo tuona aikana.

Gang signs

Jotta turisteilu olisi täydellistä, Rijksmuseumista piti jatkaa parin korttelin päähän Heineken Beer Experienceen. Jos se kuulostaa todella falskilta turistiloukulta, niin sitähän se on. Se oli kuitenkin viihdyttävä turistiloukku ja hintansa arvoinen. Tuosta ei enää turistimmaksi pääsisi kuin kävelemällä lähimmälle grillille vetäisemään vlaamse vritesit. Kävelin lähimmälle grillille vetäisemään vlaamse fritesit.

Torspoilin kaupungissa pari päivää ja hyppäsin jälleen lentokentälle ja Easyjetillä kohti Berliiniä. Tällä kertaa matka maksoi 43,85 EUR, eli saman verran kuin Intercity-juna Helsingistä Tampereelle ja ravintolavaunussa tuopillinen olutta.

 

Lontoo: Englantilaisimpia asioita

Englantilaisimpia asioita tällä reissulla:

Paikannimi ”Piccadilly Circus”. Ei ole mitään maskuliinista tapaa ääntää sitä.

Nihkeä (joskin edullinen) hotellihuone, jossa toivomisen varaa jättävä LVI ja hobittiovet.

Hobbit doors.

Joe Strummer -muistomuraali.

Hey Joe.

Sanan ”imperial” käyttäminen viittaamaan muuhun kuin mittayksiköihin tai Star Warsin Imperiumiin. Imperial War Museumissa ei ole valomiekkoja.

Tämä kauppa:

The Most British Thing Ever

Bloomsbury Theatressa nainen, joka sanoo maailman englantilaisimman tokaisun: ”There is a queue to the loo, because the upstairs plumbing is broken.” Aion rakentaa brittipopbiisin tuon virkkeen ympärille.

Lontoo: Pubivinkkejä

Covent Gardenissa on poikkeuksellisen pätevä craft beer -pubi Craft Beer Company. Sieltä löytyy useammankymmentä erilaista pienpanimo-olutta hanasta. Jos sattuu soitinkaupat kiinnostamaan, monet Lontoon olennaisimmista kaupoista ovat heti parin korttelin päässä Denmark Streetillä.

Kun pölähdin ulos Bloomsbury Theatresta komiikkaa katsomasta, kävin moikkaamassa Lontooseen muuttanutta kaveria Euston Tapissa, joka osoittautui myös poikkeuksellisen hyväksi mestaksi. Toisin kuin missään tietämässäni eurooppalaisessa baarissa, siellä oli kolmea erilaista Lagunitasta hanassa.

Suomalaisesta näkökulmasta on kuitenkin hämäävää, että pubit menevät kiinni puoli kahdeltatoista. Minä kun luulin, että Suomessa on tiukkaa aukiolojen kanssa.