Mitä jäi Las Vegasista käteen?

Kun matka on nyt matkattu ja hiljalleen kotiuduttu, mietin, mitä jäi matkasta käteen.

Huomasin, etten tuolla aiemmissa postauksissa hirveästi kertoillut tyypeistä, joiden kanssa juttelin reissun päällä. Kun viettää aikaa pokeripöydässä, tulee juteltua ihmisten kanssa. Kun kävi ilmi, että olen Suomesta, yllättävän moni totesi heti ”you guys have it pretty good over there, you live in happyland!”

Yleensä vastasin kysyjille, että tämä on keskimäärin oikein kiva happyland. Täällä kaikki on lähempänä keskivertoa kun teidän ameriikanmaallanne. Huonot jutut Suomessa eivät ole hirveän huonoja ja hyvät jutut eivät hirveän hyviä. Tämä maa on sitä parempi, mitä enemmän tarvitsee yhteiskunnan tukea, mitä enemmän pitää rauhallisesta luonnosta, järvistä ja neljästä vuodenajasta. Nuo eivät varsinaisesti ole minun juttuni, joten ei ihme, että minulla joka syksy lähtee käyntiin sillä, että suunnittelen maasta muuttamista.

Suomesta tuntuu olevan yllättäviä väärinkäsityksiä. Se on ihan totta, että meillä on korkeat verot. Siitä en ole ihan samaa mieltä, että täällä kuulemma joutuu maksamaan yli 50 prosenttia palkasta veroa. Ei pitäisi kovin monella olla moista ongelmaa. Toki niillä, jotka tienaavat yli 240 000 EUR vuodessa – heillä menee yli puolet palkasta veroa.

Taksikuskeilla oli mielenkiintoisia mielipiteitä. Italiasta vanhempiensa mukana USAan muuttanut taksikuski oli voimakkaasti sitä mieltä, että maahanmuuttajat ovat pilanneet sen maan nyt. Hän ei nähnyt minkäänlaista ristiriitaa tai ironiaa siinä, että hän itse on maahanmuuttaja, ja koko maa on maahanmuutolle rakennettu. Tavallaan ymmärtäisi, jos intiaani olisi tuota mieltä.

Toinen taksikuski oli heti valmis lähtemään Suomeen maksamaan veroja. ”Even though we have low taxes here, we get jack shit for our taxes. So screw it.” Tuo sama kuski kertoi yhdestä vakioasiakkaastaan, joka teki kyllä hyvää tiliä, mutta joutuu joka kuukausi käyttämään noin tuhat dollaria tyttärensä lääkkeisiin, joihin ei saa minkäänlaista terveysvakuutusta, koska hänen tyttärensä on kääpiö, joka tarkoittaa, etteivät vakuutusyhtiöt koske pitkällä tikullakaan. Hän mietti, että miten itse selviäisi tilanteessa, jossa pitäisi panna tonni joka kuukausi tyttären lääkkeisiin, eikä kukaan tukisi. ”Seriously, how many dwarves do we have in this country? I don’t think we would go broke if we just gave them their the medicine they need.”

Aika moni oli myös sitä mieltä, että maa on menossa alas ja lujaa. ”We went from being a superpower to a debt-ridden country, almost a third-world country in just twenty or so years! Has there ever been a quick decline like this in modern history?” Vastaukseni oli ”well, I’d guess Germany fell pretty hard in the 40’s…”

Natseista kevyempään aiheeseen – pohdin, että olisiko Las Vegas sellainen paikka, jossa voisi asua. Kyllä varmaankin, jos olisi itsekuria, sietäisi kuumaa, hälyä ja uhkapelimaailmaa, eikä olisi lapsia, eikä häiritsisi se, että kaupunki on täysin käsittämätön. Nautin siitä, että se kaupunki on täysin käsittämätön. Ehkä kuitenkin Las Vegas on parhaimmillaan vain käytynä, ei asuttuna.

On paljon paikkoja, jotka ovat aivan mahtavia kerran käytynä, mutta joihin ei juuri halua takaisin; Egypti, Rooma, Ateena, Niagara Falls, Budapest, Madeira ja Kreeta. Toiset paikat taasen ovat sellaisia, että sinne palaa mielellään: Lontoo, Tukholma, Kööpenhamina, München, Barcelona, Praha, New York, San Francisco ja Amsterdam. Tälle listalle tuli jatkoksi Las Vegas. Tämä ei varmasti ollut tämän vuosikymmenen viimeinen Vegasin reissu. Annetaan Pennin ja Tellerin päivittää show’nsa uuteen versioon ja tullaan takaisin.

Kieltämättä rupesi vähän polttelemaan nuo turnaukset, joissa palkintona on Vegasin reissu ja lippu World Series of Pokeriin. Katsotaan, jos on jotain riittävän halpaa satelliittiturnausta tarjolla…

Mainokset

Viimeisiä viedään

Aika täällä perillä alkaa käydä vähiin. Herätys on neljän tunnin päästä viideltä ja lento lähtee yhdeksän tiimoilla.

Söimme illalla Tom Colicchion Craftsteakissa. Se oli meikäläisen synttärilahja Saijalle. Minä en tunne Tomia, mutta Saija vaikutti tuntevan. Maksoihan tuo toki, mutta ei mitenkään kohtuuttomasti suomalaisiin hintoihin verrattuna. Söin elämäni parhaan pihvin ja aika hemmetin hyviä alku- ja jälkiruokia.

Ruokailun jälkeen katsoin parhaaksi käyttää muutaman tunnin alakerrassa pokeripöydän ääressä. Pöytä oli selkeästi ristiriitaisin pöytä tällä reissulla. Pahimmillaan paikalla oli neljä ammattilaista, koko ajan vähintään kaksi. Silti, pokeri toimii niin, että riittää, että pöydässä on yksi tai kaksi riittävän huonosti pelaavaa, niin kaikki muut voivat voittaa. En hävinnyt tai voittanut yhtään isoa pottia, mutta punaiseen pukeutunut rouva työnsi suuntaani riittävän monta pottia, että jäin 180 taalaa voitolle. Joten huolimatta muutamasta heikosta säkästä muutamien satojen dollarien poteissa reissun pokerisaldoksi jäi sen verran, että maksoin oman siivuni yhdeksän yön hotellihuoneesta niillä.

Las Vegasin lentokentällä on toimiva WLAN, joten eiköhän sieltä vielä viimeiset matkakuulumiset irtoa, kun on reippaasti aikaa konetta odotellessa.

Torstai

Aamuisin täällä MGM Grandissa järjestetään 65 dollarin pokeriturnaus. Teimme työnjaon: käyn vääntämässä turnausta ja Saija makaa 25 asteen auringonpaisteessa altaalla.

Työnjako tuotti tulosta. Selvitin itseni rahoille, viidenneksi yli 50 osallistujasta. Turnauksen rakenne oli vähän turhan jyrkkä, kun heti parin tason jälkeen loppuun asti joutuu pelaamaan average stackilla push or foldia. Onneksi paikalliset eivät pelaa hirveän hyvin push or foldia.

Nyt istun altaalla helteessä hörppimässä margaritaa ja B-Real julistaa korvalapuissa. Elämä voisi olla huonomminkin.

Eilen kävimme vilkaisemassa alakerrassa, miten Sonyn 3D-telkkarit toimivat. Urheilulähetys oli huikea. Pleikkaripeli oli vielä huikeampi. Jos noita jaksaa katsoa pitkään ilman, että silmät rasittuvat, tuosta tulee todella iso juttu.

Illalla käymme syömässä jonkun TV-kokin nimeä kantavassa Craftsteak-ravintolassa Saijan myöhästyneen synttäriaterian.

Huomenna olisi AC/DC alakerrassa soittamassa. Lennämme kuitenkin pois, emmekä jää yllättymään siitä, mitä AC/DC:n aina arvaamattomat kollit ovat keksineet.

Tiistai-keskiviikko

Yksi niistä asioista, joka tällä matkalla oli koettava, oli Penn & Teller -show Riossa. Se oli juuri niin vakuuttava kuin olettaa saattaakin. Parinkymmenen vuoden rutiini näkyi hyvin. Jokainen yksityiskohta oli täsmälleen kohdallaan, jokainen ajoitus oli juuri siinä missä piti.

Nyt voi taas lopettaa lukemisen, jos ei pokeri kiinnosta.

Keskiviikkoiltana kävin vääntämässä Planet Hollywoodissa. Planet Hollywoodista jäi käteen 80 taalaa plussaa, vaikka oli kuivakka pöytä täynnä täkäläisittäin hyvin pelaavia. Pelasin kaksi satasen pottia huonosti, ja täysin epätyypillisesti. En ymmärrä, miksi yhtäkkiä rupesin makselemaan korottelun tai kippailun sijaan. Ryhdistäydyin ja pelasin pari satasen pottia sen jälkeen hyvin. Planet Hollywoodista palasin kotikentille MGM Grandiin.

MGM Grandissa oli – kuten aina – pelit vaikka kuinka monessa pöydässä käynnissä ja pienen vuoristoradan jälkeen olin muutamankymppiä plussalla ja 225 dollaria nenän edessä. Olin pienessä blindissä, kun UTG:stä postattiin straddle. Juuri pöytään tullut pelaaja korottaa straddlen kahteentoista. Minä löydän kädestäni ässät ja rereissasin 35 dollariin. Sain maksun.

Floppi 556. Lyön 60 dollaria. Tässä vaiheessa pitäisi olla täysin ilmeistä, että minulla ei ole kädessä ilmaa. Kaveri lyö rereissun 120 dollariin ja minä korotan kaikki keskelle ja saan maksun. Potti on noin 460 dollaria. Minulla ässät, kaverilla 77, eli hänellä on kaksi outtia. Minulle kelpaavat kaikki muut pakan 43 korttia. Saumat ovat arviolta 92% minulle, 8% hänelle. Eikös se sieltä seiska napsahda riverillä ja potti karkaa meikäläiseltä käsistä. Katson parhaaksi palata hotellihuoneeseen, koska kello on jo puoli yksi.

No, vielä ollaan reissulta 130 dollaria plussalla pokerista. Toistot kadottavat hyvän ja huonon onnen, mutta ei tällä reissulla enää ehdi hirveästi toistoja ottaa. Huomenna, eli viimeisenä päivänä, käyn kokeilemassa onneani aamuturnauksessa (vaikken turnauspokerista niin hirveästi pidäkään) ja vähän illalla käteispelejäkin. Katsotaan, miten tämä päättyy.

Hoover Dam, frisbeegolf ja Scandinavian Style

Käytimme maanantain tsekkaamalla Hoover Damin. Vuokrasimme auton ja ajelimme padolle. Autovuokraamon mimmi meinasi saada halvauksen, kun näki kotikatumme nimen osoitteessamme. ”Nordenskiöldinkatu”? Kutsui kollegansakin katsomaan.

Olihan se pato iso ja vakuuttava, mutta en ole ihan täysin myyty siitä. Ei se mitenkään niin ilmiömäinen, että sinne kannattaisi jonottaa pitkässä autojonossa.

Hyviä kuvia sieltä saa, kuitenkin. Panen ne Flickriin, jahka olen sopivan yhteyden päässä. (Hotellihuoneessa on pahasti katkova jostain naapurista kuuluva WLAN ja vaihtoehtona hotellin oma $14.99 per päivä -verkko.)

Damin jälkeen kävimme pelaamassa 24 reikää Las Vegasin Sunset Parkin frisbeegolfkentällä. Kovin avoimia reikiä vaikutti siellä olevan, mutta hauska rata yhtä lailla. Vähän liian monta reikää meni suoraan vilkasliikenteisen kadun reunaa pitkin. Minusta se on onnettomuus, joka vain odottaa tapahtumistaan.

Kävin tänään illalla kirnuamassa taas vähän pokeria. (Tämä tarina sisältää muutakin kuin pokeria, joten ei tarvitse skipata loppuun.) Monte Carlossa oli suhteellisen kuiva pöytä, ja kävelin sieltä tuntia myöhemmin ulos seitsemän (7) dollaria voitolla. Pöydässä oli mielenkiintoinen viisikymppinen kaveri, joka oli kovin kiinnostunut Suomen oloista. ”I’m a republican and still I am strongly in favor of the universal healthcare bill.” Oli sitä mieltä, että on halvempaa hoitaa sairaudet ennen kuin ne menevät pahaksi, ja lisäksi se on ns. oikein. ”Even the evil greedy bastards at the pharmaceutical companies are for it – then again, they’re getting new customers.”

Tunnin väännettyäni Monte Carlossa palasin tuttuun ja turvalliseen MGM Grandiin. Pöydässä oli yksi legendaarisen huono irlantilainen ja liuta ihan ok’sti, muttei hyvin pelaavia tyyppejä ja pari tyyppiä nuokkumassa. Kortit eivät olleet mitenkään kummallisesti puolella tai vastaan, mutta muut antoivat tilaisuuden passiivisella pelillään ihan hyviin muuveihin. Muuvailemalla kasasin lopulta pienen vuoristoradan jälkeen 53 taalaa voittoa.

Pientä rahaahan tuo on, mutta oli iso voittokin lähellä. Sain AA:lla kolmen pelaajan ennen floppia rereissaamaani pottiin rahat keskelle, kun lyhyellä stäkillä (n. 80 dollaria) oli suoran veto pariutuneella 335 flopilla ja toisella kaverilla oli ylipari (n. 250 dollaria) ja minulla (n. 250 dollaria) parempi ylipari. Eli käytännössä vedin koko pottia 8-outtista vastaan ja 2-outtista vastaan. 8-outtinen osui vetoonsa (noin 32 prosentin mahdollisuus), 2-outtinen ei osunut (8% mahdollisuus). Voitin n. 220 dollaria sivupotista, joten pääsin vähän yli omilleni siitä, mutta oli lähellä 580 dollarin potti. Heikko säkä, mutta ehkä eilinen hyvä säkä kaipasi vähän heikkoakin säkää mukaansa.

Irlantilainen kaveri pöydässä tunnisti meikäläisen skandinavialaiseksi (close enough, Nordic but not Scandinavian) pelityylistä. ”These Scandinavians are insanely aggressive.” Oikeasti, pelaan vain sillä tavalla kuin about joka ainoa järkevästi pelaava pelaaja verkossa. Minä en open-limppaa lähes koskaan, en calli premium-käsillä limpattuihin potteihin, vaan korotan. Limpattuihin potteihin pääsee melkein aina myöhäisestä positiosta vetämään isoa osumaa. Tänäänkin 58:lla pääsin rankaisemaan värinvedottomaan Q85-floppiin ihan hyvin muita limppaajia, jotka makselivat flopin ja turnin iloisena.

Sen lisäksi teen jotain, mitä täällä ei tehdä: 3bettaan preflop muutakin kuin AA-KK-AK (jotka nekin callitaan täällä yllättävän usein.) Jokseenkin jokainen 3betti preflop saa useamman maksajan. Ei ole ihme, että olen täällä saanut poikkeuksellisen paljon actionia ässille.

Alkaa – kuten odotettua – vaikuttaa vahvasti siltä, että nämä 1/2- ja 1/3-pelit ovat selkeästi helpompia pelejä kuin ne, joissa normaalisti pelaan verkossa.

Niitä pieniä eroja

Ainakin tähän asti loma on sujunut aikalailla suunnitelmien mukaan. Ollaan nautittu kesäisestä säästä, pällistelty muovisia maisemia, kävelty lonkat kipeiksi ja shoppailtu vaatekaappiin tuoreempaa rättiä. Kaikki aika vieraita asioita vuodenaikaan ja kotimaan oloihin verrattuna, mutta ehkä juuri siksi niin rentouttavia ja kokonaisvaltaisesti irtiottoa arjesta korostavia.

Se mistä ehkä eniten täällä nautin on jenkkien palvelukulttuuri. Olisiko liikaa toivoa että Suomessa joku vaateketju voisi opetella edes etäisesti asiakaspalvelun alkeet? (No ehkä Forumin Espritillä on vähän yritystä.) On ihan ok käydä pukukopeilla kysymässä että tarvitseeko maksava asiakas kenties jotain toista kokoa tai voisiko myyjä muuten olla avuksi. Aivan selkeästi parhain kaikista on Victoria’s Secretin alusvaate- ja yöpukuketju. Itse taisin näyttää vähintäänkin epätoivoiselta liivihyllyn edessä paikallisten kokonumeroiden sekoittamana, mutta salamannopeasti myyjä oli kysymässä kuinka voisi auttaa ja kun sain soperrettuani jotain tyyliin “Europian, different size numbers, help” löysin itseni sovituskopista jossa varmoin ottein vanhempi rouvashenkilö mittasi lukemat, kyseli varmistavat kysymykset tiukkuuksista ja sen jälkeen täytti tietoni “Saralle” (Kyllä, Saija ei tässä maassa vain toimi, ikinä. Tosin jopa Henrykin tuli Starbucksin käsittelyssä Edwardina ulos…) ja antoi laatikollisen mallikappaleita (reilut 10 kpl) sovitettavaksi. Noh, sen jälkeen kun kävin valikoiman lävitse, sama täti rastitti pitämäni mallit Saran infolappuun kokonumeroni kanssa ja kutsui kolmannen myyjän paikalle joka saattoi minut oikeiden mallien ja kokojen luokse. Ja kyllähän sitä, köh, ostettavaa löytyy, jos kaikki sopii just eikä melkein…

Ruoan suhteen olemme käytännössä olleet jokaisella Amerikan reissulla täysin onnellisia. Paikallinen pikaruoka on ihanan rasvaista ja täyttävää, sekä halpaa. Käy meille! Sen jälkeen, kun haluaa maksaa hieman enemmän, saa kotimaan halppisravintolahinnalla erittäin hyvää ruokaa. Todisteena MGM Grandin yksi casual dining-paikoista eli Grand Wok & Sushi Bar. Voi veljet että oli maukkaat ja järjellisen kokoiset annokset! Alkupaloiksi nielaistiin potstickersejä eli gyoza-nyyttejä. Pääruoaksi söin itse paistia mustapippurikastikkeella ja Henkalla oli mongolialaista nautaa. Molemmissa seteissä ihana jälkipolte ja fiiliksenä paikasta jäi erittäin hyvä maku suuhun. Vielä pitää loman aikana kokeilla oman hotellin toinen parempi casual dining paikka eli Wolfgang Puckin ja torstaille onkin tehtynä jo pöytävaraus Tom Colicchion Craftsteakiin joka menee jo paikallisittain fine dining-osastolle, eli silloin tiedossa mahdollisesti Kobe-nautaa…

Olen myös nauranut erinäisille asioille ääneen reissun aikana. Ensimmäiset pyrskähdykset sai aikaan Vegasin kasinojen ja katukauppiaiden turisteille myymät “bongit”. Kaikenlaisia juomia siis kaupataan pitkissä, kapeissa ja muovisissa pillillä varustetuilla mukeissa. Suurin osa on mallia bongi, mutta on siellä tietty saappaan, Eiffel-tornin ja tehosekoitteminenkin näköisiä versiota tarjolla. Hintaa on näköjään ollut kaikkea välillä 8-30 USD per juoma ja ilmeisesti joistain paikoista saa tiukkanakin versiona juoman matkaan mukaan. Mitä isompi juoma, sitä siistimpää. Vai onko? Parilla kundilla oli vajaan metrin mittaiset mukit ja ne olivat jo sitä luokkaa että asiaan kuului kaulan ja mukin välillä kulkeva kantoremmi.

Luonnollisesti olen kiertänyt tarkkaan lävitse kaikki vähäänkään kokkaukseen liittyvät kaupat. Sur La Table – oijoi, sinne olisin voinut jäädä asumaan. En kehdannut ostaa niitä ihania mutta niin painavia kakkuvuokia kotiin kannettaviksi. Sen sijaan olen lähes varma ettei kukaan itseään kunnioittava eurooppalainen osta minihampurilaispuristinta, saatikka 6 minihampurilaisen grillausritilään. Ja kaikki ne kansalliset kakunkoristeet (patriotic cake decorations)! Koskakohan Suomessa ruvetaan myymään sinivalkoisia kakkukoristeita…

Viime yönä kohdattiin myös vähemmän miellyttävä yllätys kun aamuyöllä noin kell 3:47 pärähti MGM:n hälytysjärjestelmä päälle. Kuurokin olisi herännyt siihen että hälytysjärjestelmä huusi vuorovälein sireeniä ja sekä naisääneen monotonista toistoa “MAY I HAVE YOUR ATTENTION PLEASE, THE ALARM YOU JUST HEARD IS PART OF A HOTEL EARLY ALARM SYSTEM, THE REASON FOR THE ALARM IS NOW BEEN INVESTIGATED, WE KEEP YOU ADVISED”. Ja desibelit tietty sitä luokkaa että syke oli noin miljoona kun hälytys lopulta päättyi. Kyllä uni sen jälkeen tuli kun Henkka kävi respasta tarkistamassa että mitä hittoa oli tekeillä. (Ei mitään, joku idiootti oli laukaissut savuttoman huoneen palohälytysjärjestelmän polttamalla sisällä.)

Grillauksesta kuitenkin tuli mieleeni että seuraavien päivien ohjelma on aika selkeä. Säätila lupaa pilvetöntä taivasta, kesäisiä celsius-asteita ja vain kevyttä tuulta joten meikäläiset taitaa siirtyä käristämään nahkaa allasbaarin välittömään läheisyyteen…

Sunnuntai

Sunnuntaina vuorossa oli peruspällistelyä ja shoppailua/peliä. Kävimme pomppimassa Parisissa, Miragessa ja Treasure Islandissa. Täysin yllättäen pääsiäissunnuntaina Fashion Mall oli kiinni, joten Saija suuntasi Caesar’s Palacen Forum Shopsiin. Koska meikäläisen shoppauskiintiö oli täysi, menin Mirageen pelaamaan pokeria.

Saija sai Forum Shopsista kaikenlaista ja vaikutti perin tyytyväiseltä. Itse keskityin pelaamaan parasta mahdollista pokeria.

Joten nyt taas seuraa pokeritilitystä, loppupostauksen voi skipata, ellei moisesta lämpene.

Alkumatkan ajan jatkunut huono tuuri isoissa poteissa jatkui. Floppi QJ9 värin vedolla. Minulla taskussa KT. Saan kaikki merkit keskelle flopilla QJ:tä vastaan. Kolmesataa dollaria potissa ja vastustajalla on vain neljä outtia, eli lonkalta arvioiden olin 84% vs. 16% -suosikki. No eikös jumaliste sieltä tullut se Q. Koska aika tasaa epäonnen, ja ammattimainen pelaaja ei yksittäisestä biitistä ota nokkiinsa (joskin alkumatkasta on ollut ihan häkellyttävän huono onni, mikä vähän harmitti), puhaltelin vähän ja jatkoin pelaamista mahdollisimman neutraalisti.

Sitten tein ensimmäisen merkittävän virheen tällä reissulla. Liikaa reissaileva pelaaja etupositiosta sai maksajan. Päätin ottaa selville, missä ollaan ja 3bettasin AcJs:llä. En sitten tullut katsoneeksi, paljonko oli meikäläisellä stäkkiä jäljellä. Stäkkiä oli sen verran, että en pääsisi irti enää flopilla, jos saan maksajan. Silloin ei tuollaisella kädellä 3bettailla, ellei pane kaikkea keskelle. Sain kaksi maksajaa. Floppi oli QTjotain pataa, mikä antoi minulle värin vedon jätkään ja gutarin. Edestä lyötiin, saatiin maksu ja pakkohan se oli minunkin maksaa lyhyellä stäkilläni, vaikka uskoin olevani reippaasti perässä, mahdollisesti jopa kuollut. Riverille pataässä, ja kaverin QQ oli paperia. (Uskomattoman huonosti pelattu QQ – ennen floppia maksu-maksu.) Värilläni kuittasin 240 dollarin potin, ja sain kunnollisen palkkion huonosti pelatusta kädestä. Onneni oli kääntymässä.

Illalla aivan loistavan aasialaisen aterian jälkeen olin päättänyt käydä tsekkaamassa, miltä Arian 1/3 näyttää. Pöydässä oli muutama OK:sti, muttei hyvin pelaava regu ja pari vähän heikompaa pelaajaa.

Sitten onni kääntyi reippaasti. Pakka oli tulessa, ja sain hyödynnettyä sen äärimmilleen. Sain ennen floppia kaikki merkit keskelle 300 dollarin pottiin AA:lla AK:ta vastaan. Pöytään tuli varmistukseksi vielä meikäläiselle ässäkorkea väri ja kaveri pani käden takaisin lompakolle.

Hetki tämän jälkeen tuo sama tyyppi korotti, sai yhden maksajan ja maksoin isosta blindistä 77:llä. Floppiin tulee K77 värin vedolla. Check. Kaveri lyö reilun puolen pottia siihen ja korotan. Saan maksun. Turnilla tulee joku merkityksetön kortti. Check-check. Riverillä väri täyttyy. Päätän esittää, että esitän värin bluffia ja lyön potin verran. Kaveri lyö kaikki merkit keskelle. Maksan ja kaveri kysyy, onko väri. ”Ei ole”, totean, ja käännän seiskat ympäri. Hänellä oli akkakorkea väri.

Tämän jälkeen alkoi hillitön muuvailu, ja ihan kaikki tuntui onnistuvan ja peli kulki. Kun oli hyvä käsi, sain valueta, kun ei osunut, bluffit menivät perille. Lopulta lähdin pöydästä 500 dollaria voitolla, kun jäljellä oli enää reguja. Hetken oli jo uskonpuute, että voiko koko ajan käydä heikko säkä, kun koko ajan tullaan ohi vasemmalta ja oikealta, kun merkit ovat keskellä. Tämä ilta muistutti, että kyllä sitä välillä pakka on meikäläisellekin lämpimänä.

Käväisin vielä turistina kääntymässä Bellagion pokerihuoneessa. Pelasin lyhyen tovin, ja otin satasen pakkasta ihan peruskäsillä, ei mitään spesiaalia – tuskin olisin minään päivänä pelannut tuon paremmin tai huonommin. Pelissä ei ollut mitään dramatiikkaa, pari viidenkympin pottia meni ohi peruspelillä, ja vastustajat pelasivat peruspeliä myös. Lähdin tyytyväisenä takaisin hotellille.