Kalifornian parhaita puolia

Sain töistä vihjeen käydä markkinoilla joilla paikalliset maanviljelijät ja pienyrittäjät myyvät tuotteitansa. Sunnyvalen Farmers Market pidetään lauantaisin siellä missä kaikki muutkin tapahtumat eli koko alueen ”vanhimmalla” kadulla Murphy’s Streetillä. Normaalisti vieressä oleva Macy’s tavaratalon valtava parkkialue on tyhjyyttä täynnä, mutta markkinoiden aikaan paikkaa joutuu jopa etsimään ellei heti suoraan suunnista sinne kauimmaiselle paikalle johon kukaan paikallinen ei koskaan parkkeeraa.

Markkinat olivat aivan mahtavat! Satokausi on täälläkin parhaimmillaan ja se näkyi vihannesvalikoiman runsautena. Kuten Suomessakin, markkinahinnat ovat pääosin korkeammat kuin päivittäistavarakaupoissa, mutta laatu ja valikoima on selkeästi parempi ja kovasti näyttäisi luomu olevan pinnalla täälläkin. Hedelmäpuolella loistivat luumut, persikat sekä muut lämpimän alueen tähdet. Marjoista täältä saa Suomea edullisemmin ainakin vadelmaa ja boysemarjaa, luomuna kolmen lootan paketti (2 boysenmarjaa, 1 vadelmaa, á 400 g) kustansi noin kuusi euroa ja tässä kohden havaitsin eron maussa olevan tuntuvasti parempi lähikaupan vastaaviin verrattuna. Luultavasti tulen suorittamaan viikon vihannesostokseni tuolta markkinoilta tästä eteenpäin. Bonussektorilla markkinoilta löytyy varsin erinomainen ranskalainen leipäkoju sekä kaikenlaista pikaruokaa kojuissa, sekä edullisia upeita leikkokukkia. Ja tietty kantribändi banjoineen.

Tomaatteja, munakoisoja ja paprikoita
Jotain supermakeita mahtiluumuja Maapähkinää oli tarjolla runsaasti

Koska Sunnyvalen nähtävyydet ovat erittäin rajalliset, oli selvää että maisemanvaihto viimeistään sunnuntaina oli pakollinen. En suuremmin nauti autolla ajamisesta mutta täällä se on välttämätön paha, joten kiukulla liikenteeseen ja suunta kohti vuoria. Pallottelin edellisiltana vaihtoehtona viikottaista parigolfia De Laveagassa mutta päädyin patikointiin laiskuuttani koska halusin nukkua pitkään aamulla (parigolfin ilmot viimeistään ysiltä ja lähdöt 9.30).

Patikointikohteen valitsin fiiliksen mukaan, Big Basin Redwoods State Park vaikutti helposti saavutettavalta ja oli ainakin kartalla kohtuullisen rennonoloisen ajomatkan päässä. Niin. Se rentous mitä odotin pienemmältä tieltä ei valitettavasti ihan 100%:sti toteutunut koska 1h 15 min matkasta se eka vartti ajetaan suoraa tietä 50 mailia tunnissa ja sen jälkeen ajetaan puoli tuntia mutkatietä ylöspäin ensin 35 mailia tunnissa ja sitten loput puolen tuntia noin 20 mailia tunnissa erittäin kapealla tietää, sekä kaikissa mutkissa tietty vielä hitaammin. Havaitsin etteivät rajoitukset saatikka ohituskieltoalueet kosketa punaisia Lamborghineja. (Se viime viikolla näkemäni McLaren sentään osasi liikennesäännöt.) Motoristeille nuo tiet varmaan ovat aivan parhautta, mutta meikäläisen syke oli nousussa erityisesti sen viimeisen puoli tuntia, varsinkin sen jälkeen kun tienvarteen nousi kylttejä joissa pyydettiin varomaan mahdollisia rekkoja puunajossa. Siinä kohden nauroin kyllä jo ääneen koska minulla ei ollut (eikä ole vieläkään) aavistustakaan mitä olisi pitänyt tehdä jos tukkirekka olisi oikeasti tullut vastaan. Haasteita ohituksessa kapeissa paikoissa oli jo edellä ajavalla karavaanariautolla..

Jossain kohden puiden välistä vilkkui kuitenki lupaus paremmasta ja upeat vuoristomaisemat saivat jatkamaan kohti määränpäätä, samoin alati tienvieressä kummallisesti isommilta näyttävät puut. Perillä ei tarvinut pettyä. Vuoristomaisemaa metsän keskellä ei oikeastaan näe, mutta valtavia punapuita ja näyttävää luontoa sitäkin enemmän. Koska vaelluskengät a.k.a. frisbeekengät eivät mahtuneet matkatavaroihin mukaan, valitsin reitiksi helpon 7,5km Shadowbrook Trailin. Reitin kestoksi ehdotti opastaulu kolmea tuntia, mutta se oli ilmeisesti mateluvauhdilla koska ihan normaalilla tahdilla itselläni aikaa meni vartin päälle kaksi tuntia ja pysähtelin kuvailemaan ja ihmettelemään koko ajan. Tuolla reitilla ei oikeastaan muuta nähnyt kuin sitä upeaa metsää ja pienen vesiputouksen. Jonkinlainen vaikutus ympäristöllä kuitenkin oli sillä ajattelin käydä poimimassa kaupoilta ihan oikeat vaellutkengät ja lähteä seuraavaksi kokeilemaan astetta haastavampaa reittiä. Jos ja kun tuo vuoristo tuossa kuitenkin on ihan hollilla niin miksi hukata täydellinen mahdollisuus kunnon ulkotreeneihin.

Shadows and tall trees

Mainokset

Telkkaria ja shoppailua

Näin ensimmäisen vapaan viikonlopun kunniaksi oli tarkoitus ottaa ihan vaan rennosti kämpällä sekä poimia kaupoilta jotain juttuja mitä täältä puuttuu.

Meikäläisen rentoutumiseen kuuluu yleensä hyvä ruoka, juoma ja jotain kivaa telkkarista. Ja kerrankin telkusta aivan varmasti tulee joltain kanavalta jotain, sillä Comcastin kaapeliverkossa on jotain 900 tv-kanavaa + satakunta radiokanavaa. Osa niistä on maksullisia mutta en ole vielä selvittänyt miten kyseiset erottaa ohjelmalistalta muuten kuin kokeilemalla. Omat suosikkiohjelmani liikkuvat yleensä siellä ruoka- & tosi-tv:n puolella, joten olin riemuissani kun löysin vanhan ystäväni Food Networkin! Mahdollinen toinen uusi suosikkikanava on Destination America ainakin näin sunnuntai-iltaisin kun sieltä tulee pari mahtavaa showta kuten Barbeque Pitmasters ja Deep Fried Masters. BBQ Pitmasterissa isot – siis todella isot – miehet grillaa ja Deep Fried Mastersissa tyypit uppopaistaa mitä kummallisempia asioita. Suosittelen kyseisiä ohjelmia kaikille painontarkkailijoille. Pidän todennäköisenä ettet sinäkään halua koskea enää mihinkään grillattuun saatikka uppopaistettuun ruoka-aineeseen katsottuasi miten ne ovat saaneet alkunsa.

Ruokakaupoilla saa olla melkoisen tarkkana muutenkin. Itsehän en tällä viikolla koskenut keittiössä kuin kahvinkeittimeen joten lähikaupan valmisruoilla on selvitty ja samalla luettu tuotetiedot lävitse aika monesta paketista. Täällä on erittäin säntillisesti merkitty ravintoainetiedot ja kilokalorit jokaisen paketin kylkeen. Mutta se että tieto löytyy, ei vielä tarkoita että se olisi suoraan siitä tulkittavissa. Puolet pienemmällä fontilla on kerrottu että koskettaako edellämainittu tieto koko pakettia vaiko mystisesti määriteltyä annoskokoa joka voi olla aivan mitä tahansa yhdestä ylöspäin. Loppuviikosta mysteeri alkoi avautua kun havaitsin että kauppa jaotteli ruoat alkuruokiin, pääruokiin jne… Ja näin suominäkökulmasta ne alkuruoat olivat muutamin poikkeuksin niitä yhden hengen normiannoksia ja pääruoat sitten suurperheen iltapaloja. Se missä kyseinen logiikka sitten loppui on ainakin jäätelöosasto. Samankokoinen purkki on toisen valmistajan mielestä yksi annos, toisen mielestä kaksi jne. Mitä enemmän rasvaa ja sokeria, sitä enemmän ”annoksia”.

Myös rättikaupoilla olen poikennut kun ei muutakaan tekemistä löytynyt ja se jos mikä on täällä ainakin etäisesti miellyttävää, koska valinnanvaraa riittää ja normipainon ylärajoilla liikkuva naisihminen Suomessa kokoa M tai L on täällä yhtäkkiä pääasiassa kokoa S tai M. Kai ne on sitten ne maastandardit joista se ero tulee…

Target – kun mikään ei riitä

Macy’s ei myynyt hiustenhoitotuotteita joten ohjasivat sieltä ystävällisesti viereiseen Targettiin. Ajattelin että kai sitä voisi nopeasti poiketa. Voi veljet, olinko täysin unohtanut miten isosta putiikista on kyse! Reilut puolen tuntia myöhemmin raivasin tieni väkisin ulos ja en ihan pelkän shampoopullon kera.

Kaikenlaista hauskaa pisti silmään raivatessa tietä kohti kassoja. Hysse & Flippi olisivat todennäköisesti arvostaneet kovasti puristettua kissanminttupalloa. En ostanut. Minä arvostin Meowsic-merkkistä irvikissatyyppistä lasten kosketinsoitinta. En ostanut. Brazeistä olisi tarjolla ollut uusi (?) Halloween-sarja. Mustaa vaatetta, valkoista naamaa ja hämähäkkitatuointeja juu nou. En ostanut. Hybridifillarin ja kypärän olisi saanut kohtuulliseen 249 taalan hintaan. En ostanut. Lähes kaikki Keittiön kaikki kodinkoneet olisi voinut hommata Hello Kitty-kuosilla. No siis lähes kaikkea muutakin olisi voinut ostaa Hello Kitty-kuosilla. En ostanut.

Nyrkkisääntönä siis tästä eteenpäin: Jos sitä ei löydy Targetista, sitä ei ole olemassa.

Meowsic
Meowsic

Todelliselle Hello Kitty -fanaatikolle
Hello Kitty

Pidempi aurinkomatka Piilaaksoon

Matkablogi kertoo hetken verran Piilaakson arjesta suomalaisen naisen näkökulmasta. Ainakin vuoden loppuun asti kestävä työkeikka starttasi tolkuttoman pitkällä lentomatkalla eilen ja nyt alkaa olla ensimmäinen työpäivä Sunnyvalessa takana. Ei suinkaan yllättäen Sunnyvalessa on ollut – aurinkoista!

Paperilla reissu näytti suoraviivaiselta, lyhyt lento Köpikseen, vaihto ja pitkä lento San Franciscoon, vuokra-auto alle, puolen tunnin ajo Mountain Viewhin josta lokerosta kämpän avain ja siitä kämpälle Sunnyvaleen alle 10min. Sujuvaa oli toki, mutta suoraviivaista ei lainkaan. Pidempi lento oli todella puuduttavat 11h 20min, mutta kentällä poikkeuksellisesti viisumin leimat hoituivat nopeammin kuin ikinä, käytännössä lähes ilman jonotusta. Siitä nopsa siirtymä kentän vuokra-autokeskukseen ja siihen se riemu sitten loppuikin, päättömät jonot kaikille tiskeille. Firmamme suosii Hertziä jossa jonotusta asiakaspalveluun kesti ensin puolen tuntia ja odotus auton saamiseksi vähintään toiset puoli tuntia. Toisin kuin ehkä muualla, täällä lyötiin lappu kouraan ja todettiin että rouvan auto odottaa siellä kerroksessa ja siinä ruudussa, avaimet autossa. Lopulta autoa ei löydy luvatusta kerroksesta eikä luvatusta ruudusta ja sitten kun se löytyy niin täysautomaatin sijaan kepissä on kolme eri D-vaihdetta. Tässä kohden alkoi jo väsyttää ärsytksen lisäksi, joten tovin manuaalia selattuani luovutan ja päätän että otetaan se lähin D ja mennään sillä. Ulosmenossa vaksi vahvisti että valintani on oikea. Mutta miksi siinä sitten pitää olla niitä muita vaihtoehtoja prkl.

Siitähän se riemu sitten alkoikin eli kaasu pohjaan ja 101:stä kohti etelää. Ei voi oikein mitenkään suositella kyseistä pätkää kenellekään. Ehkä se sitten viideltä on eniten tukossa, mutta melkoinen villi länsi oli koko tie eli skarppina sai ajaa ja toivoa ettei kukaan vieruskaistalaisista päätä vaihtaa kaistaa oman auton kylkeen. Hyvin hermostuttavaa ajelua. Sen verran jännitti että ilmastoinnin sain päälle ehkä puolen tunnin ajon jälkeen ja puhalluksen ensimmäisen pysähdyksen jälkeen. Navigaattori oli koko ajan vauhdista jäljessä joten exitit lähti aika vauhdilla toteutukseen. Motarilta poistuessa pääväylätkin ovat täällä kohtuu ruuhkaisia joten sen jälkeen kuuntelussa oli navigaatorin jatkuvat huudot U-käännöksistä.

Yllättäen pääsin kuitenkin ehjänä perille arvioitu aikataulu tuplattuna tai triplattuna. Kämppähän on sitten oikein kiva amerikkalainen luukku jossa kaikki on isoa ja kokolattiamattoa riittää. Ymmärsin kyllä isojen säilytystilojen, uunin, mikron ja jääkaapin tarpeen kun kävin vastapäisessä lähikaupassa. Pienin maitopurkki oli vajaat 2 litraa ja pienin kananmunakenno 12 kpl… Hedelmä- ja salaattiosasto on kuitenkin miellyttävän laaja sekä edullinen, joten eiköhän tässä selvitä ilman valtaisaa painonnousua.

Aamulla sähköpostissa odotti yllätys Hertziltä. ”Rouva on hyvä ja vie auton öljynvaihtoon ja postaa tiketin meille niin korvataan tai rouva on niin hyvä ja ajelee tänne SFO:n kentälle takaisin niin vaihdetaan koko auto.” Ei muuten napostanut ja reklamaatio lähti välittömästi takaisinpäin. Onneksi ymmärsivät asian ja nyt autonvaihto on edelleen edessä mutta sen toteuttaminen on tuossa ihan kulman takana paikallisessa Hertzissä. Selityksenä muuten oli ”kun kaikki autot olivat loppu”. Minä kun luulin että vuokraamoilla on jonkinlainen systeemi että ne tietävät miten autoja on tarjolla…

Paljon muuta lähikaupan ja duunin lisäksi ei sitten olekaan tullut nähdyksi. Töissä näkee ja kuulee paikoitellen että muitakin suomalaisia on eksynyt ”aurinkomatkoille”. Tällä hetkellä tuntuu siltä että kyllä täällä varmaan viihtyy.