Junailu: Vancouver-Seattle

Koko matkan kulun oli muuttanut se, että huomasimme, että Vancouverin ja Seattlen välillä liikennöi suht’ järkevän hintainen ja suht’ ripeä Amtrak-juna.

Koska rajamuodollisuudet tehtiin ennen junaan astumista, juna-asemalla piti olla vähintään tunti ennen junan lähtöä. Olimme hyvissä ajoin, kirkkaasti yli tunti ennen. Päädyimme poikkeuksellisen pitkän jonon perään. Meidän peräämmekin ehti vielä aika liuta kerääntyä.

Junaan nousua varten tarvitsee täyttää tullilomake ja pitää olla yksi seuraavista: green card, proof of permanent residency, ESTA tai I-94W (klassinen ”oletkos viime aikoina harrastellut kansainvälistä terrorismia” -lomake). Koska olemme juuri hankkineet uudet passit, meidän ESTAmme eivät ole voimassa. Joten täytetään I-94W.

Lomaketta I-94W ei saa ennen kuin on tiskillä. Takanamme ollut tyyppi oli käynyt nimenomaisesti kysymässä sitä lomaketta, saanut vastineeksi vittuilua ja käskyn palata jonoon.

I-94W-lomakkeen täyttäminen kestää tovin, koska terrori-, narkkaus-, AIDS-kysymysten lisäksi siinä kysytään työnantajat, vanhempien nimet ja jumaliste kaikki. Kun lopulta pääsemme tiskille, meillä on 15 minuuttia aikaa porttien sulkemiseen. Täytämme nopsaan lomakkeet. 7 minuuttia aikaa porttien sulkemiseen. Takanamme olevalle todetaan, että nyt on todella kiire, vain 7 minuuttia aikaa – olisiko pitänyt tulla ajoissa? (Olisiko ollut hyväksi antaa niitä lomakkeita ennen tuota tiskiä?)

Pääsemme jonottamaan rajatarkastukseen. Porttien sulkeminen ei huoleta enää. Junan lähtö vähän kuumottelee. Kun pääsemme rajatarkastukseen, junan lähtöön on vajaa vartti. Kun pääsemme rajatarkastuksesta, junan lähtöön on vajaa 10 minuuttia.

Lomakkeen käsittelymaksu maksetaan erikseen rajatarkastuksen jälkeen. Meidät ohjataan huoneeseen, jossa maksu tehdään. Huoneessa ei ole ketään. Kysäisen huoneeseen meidät ohjanneelta, että pitäisikö tuolla olla joku. Virkailija ilmoittaa, että joo, hän tulee viiden minuutin päästä. Sanon, että tässä meinaa tulla vähän kire. Virkailija kuittaa: ”We told you to come one hour earlier.” Ilmoitan ystävällisesti, että tämä kyseinen aikaraja täyttyi kirkkaasti saapumisessamme.

En oikeasti ilmoita ystävällisesti. Kilahdan, että oltiin täällä jumalauta selkeästi aiemmin, mutta jono vaan ei vetänyt. Osoitan itsehillintää toteamalla vain hiljaa päässäni, että se ei yhtään auta, vaikka koko porukka olisi tullut aamulla jonottamaan, jos sinä aikana, mitä portti on auki, koko jono ei mene perille ja missään vaiheessa kenenkään ajoissa tulemattomuus ei ole ollut mikään pullonkaula, vaan teidän järjestelynne ja luulisi tuollaisen tajuavan sellaisen tyypin, joka katsoo työkseen näitä helvetin jonoja joka ainoa päivä. Tämä on minun ensimmäinen kertani täällä ja minulle se on kristallinkirkasta ja minulla on parannusehdotuksia.

Reilu viisi minuuttia kuluu ratottomasti, kun suunnittelen vaihtoehtoisia tapoja hankkiutua illaksi Seattleen. Lopulta maksuja vastaanottava virkailija katsoo tarpeelliseksi saapua paikalle. Hoidamme maksun niin nopeasti kuin vain suinkin pystymme ja syöksymme junaan. Ehdimme, koska juna ei lähde ajallaan. Pulssi palaa normaaleihin lukemiin.

Katsomme junan ikkunasta ohi kiitävää Kanadaa ja merta. Kaikki kaupungit ovat kauniita. Juuri rajan kupeessa oleva kaupunki White Rock etenkin vaikuttaa junan ikkunasta sellaiselta, että tänne on pantu pätäkkää merenrantakämppiin.

Kun pääsemme rajan yli, maisema muuttuu karummaksi. Kauniit merenrantakaupungit muuttuvat teollisiksi pikkukyliksi. Jo näkymät kertovat, miten USA on äärimmäisyyksien maa. Monet läntisen maailman parhaista asioista ovat siellä. Monet läntisen maailman nihkeimmistä asioista löytyvät sieltä myös. Siksi käymmekin siellä vain poimimassa rusinat pullasta.

Seuraava pysäkki: Seattle.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Junailu: Vancouver-Seattle

  1. Paluuviite: Vancouverista takaisin Suomeen | Henkka ja Saija matkalla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s