Takaisin Seattlessa

Ajoimme Olympiasta Seattleen. Olympiasta lähtiessä näin I-5-tiellä kyltin ”Sleater-Kinney Rd” exitistä. Juuri sillä hetkellä vähän hävetti, etten ollut tiennyt aiemmin, mistä bändi Sleater-Kinney oli saanut nimensä ja että luulin sitä portlandilaiseksi bändiksi. (Tsekatkaa uusin levy, ihan käsittämättömän mahtava comeback.)

”The group’s name is derived from Sleater Kinney Road, in Lacey, Washington; where signs for Interstate 5 exit number 108 announce its existence”

Back in #seattle. Going back to Canada tomorrow. Then back to Finland. :I

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Kun saavuimme takaisin Seattleen, tuntui kotoisammalta. Seattle on riittävän iso, että se tuntuu isolta kaupungilta, mutta riittävän pieni, ettei se tunnu saavuttamattoman etäiseltä verrattuna koti-Helsinkiin. En osaa eritellä, mikä siinä sai sen tunteen esiin.

Täällä tuntee heti, että ei ole siinä Amerikassa, jonka tunsi minuutissa Tillamookin huoltoasemalla pysähtyessä. Sillä huoltoasemalla, jossa on seinällä aseen kuva tekstin ”We don’t call 911” vieressä. Sillä huoltoasemalla, jonka lehtitarjonnasta vilkaisin tällaista materiaalia:

Some journalism for breakfast.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

There's an app for that.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Nuo esimerkit eivät olleet lehdestä mitenkään poikkeuksellista kamaa. Se oli tuota kannesta kanteen. Se on kirjoitettu porukalle, jolle tämä ei ole parodiaa, vaan ihan suora anthemi:

Tuon videon katsottuasi haluan muistuttaa, että esittäjä on avoimesti demokraatti ja tukenut sekä Bill Clintonia että Barack Obamaa. Videota katsoen se ei ole täysin ilmeistä.

Minulle on kaksi eri versiota Amerikan Yhdysvalloista. Toinen on äärikonservatiivi shotguns and pickups -porukka (armeijan rekrytoinnissa käyttämän poikkeuksellisen hyvin heille toimivan markkinointisegmentin nimi), joka mahdollistaa Trumpin ja yllättävän vähän rajoitetut ampuma-aseet. Toinen on sydämellinen, kaiken ymmärtävä ja höpsö porukka, joka näkyy minulle selkeimmin New Yorkissa, San Franciscossa ja Portlandissa. Vahvat huhut Austinin edustuksesta ovat toistaiseksi todentamatta.

Etenkin San Franciscoon ja Portlandiin verrattuna pohjoismaiset pääkaupungit näyttäytyvät yltiökonservatiivisina. Jos naureskelee jenkeille, jotka käsittelevät ”Eurooppaa” yhtenä kokonaisuutena, kannattaa skarpata itsekin. Jos ajattelee USAa yhtenäisenä kokonaisuutena, miltä tuntuisi ajatella, että onhan Kallio ja Kittilä sitä yhtä ja samaa, molemmissa puhutaan suomea? Miten San Francisco ja syvä etelä?

Seattlen keskustassa sekä kodittomia että narkkareita on aika reippaasti. Edes jenkkiskaalalla en muista törmänneeni näin paljoon missään kaupungissa. Jossain Etelä-Euroopassa reissatessani ehkä joskus. Eivät nuo tyypit ole järin uhkaavia, mutta onhan tuo päällekäyvän häiritsevää. On Helsingissäkin asunnottomia, mutta ei mitenkään tässä skaalassa. Jos olisin kaupunginisä, tuon hoitaminen olisi minun prioriteettilistallani todella korkealla.

Täällä on kiinnostavia alueita, kuten Capitol Hill, jossa on ihan kaikki ravintolat, jota voit ikinä haluta. Se on Kallion pinnanmuodostuksella varustettu Kreuzberg, johon on ripoteltu Castroa. Siellä on räkäistä raflaa, kallista raflaa, punkkia, Ferrari-kauppa, törkeän kalliita parhaillaan rakennettavia taloja, sateenkaarisuojateitä ja yliopisto.

Vaikka muuten olemme koettaneet kerätä tällä reissulla ravintolakokemuksia laajasti, kävimme kahteen kertaan Nue-nimisessä raflassa syömässä, koska siellä vaan oli niin hyvää safkaa. Niiden ruokalistalla jokainen rivi on eri maasta. En ymmärrä, mutta tykkään. Käykää siellä, jos satutte mestoille.

Seuraavaksi ulos Seattlesta ja maasta, takaisin Kanadaan iltajunalla.

Mainokset

Oregonin rannat

Pakkasimme kamat Camryyn (luotettava, hiljainen, täysin virheetön ja ihan hullun ankea auto, en ostaisi) ja huristimme Lincoln Cityyn. Olimme jo etukäteen vähän vilkuilleet sääennusteita. Täällä rantakaupungit ovat yllättävän viileitä. Portlandista rannikolle huitaissessa lämpötila tippuu viisi astetta. Rannalla ei pystynyt T-paidassa kävelemään, mikä oli aika iso muutos koko reissun tähän mennessä vallinneeseen hikiseen meininkiin.

Lämpötilan lisäksi näkymät muuttuvat reippaasti. Hiljennytään hetki hotellihuoneemme näkymän äärellä.

Pienet merenrantakaupungit länsirannikolla ovat yllättävänkin samanlaisia. Siinä on se 101, joka kulkee sen läpi, sitten sympaattisia pikkupaikkoja ja paljon pikkuisia taloja.

Lincoln Cityn erikoisuus oli intiaanikasino Chinook Winds. Kävi ilmi, että siellä on pokerihuone. Tiedätte, mitä tapahtuu, jos minulla on mahdollisuus päästä samaan pokeripöytään kännisten loogis-matemaattisesti heikkojen turistien kanssa. Jonkun verran plussaa tuli, muttei ihan dramaattisesti. Aika ankea kasino noin muuten.

Lincoln Citystä nousimme pohjoiseen pikaiselle Cannon Beach -visiitille. Meille oli passattu paikallisoregonilaistietoa siitä, että se on näyttävin noista. Tiedustelutiedot pitivät paikkansa – katsokaa nyt sitä!

#cannonbeach #oregon

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Kaasuttelimme takaisin kohti pohjoista ja otimme pysähdyksen Astoriassa. Kunnioittaen craft beer -alueen meininkiä menimme syömään Fort George -panimolle. Pizza oli hyvää, olut vielä parempaa.

Olisimme voineet mennä matkan pitkin I-5-moottoritietä ja säästää pienen tovin, mutta Pacific Northwest on näyttävää, joten menemme maisemareittiä, enimmäkseen 101:tä pitkin.

#Astoria #bridge #vista #timelapse #oregon #washington #usa #vacation

A post shared by Saija Lehto (@saijalehto) on

Nyt olemme Olympiassa. Täällä on kokoisekseen kaupungiksi poikkeuksellisen eloisa kulttuuriskene, etenkin musiikissa. Tämä ei näy näin lyhyellä käynnillä kovin ilmeisesti. Vaikuttaa olevan kaupunki tehdä, ei niinkään kaupunki nähdä. (Minusta Helsinkikin on moinen verrattuna muihin eurooppalaisiin pääkaupunkeihin, ja se on kehu.) Ehkä siksi Rancid ja Hole ovat kirjoittaneet biisin tästä kaupungista.