Saimaan kanavan risteily – Lappeenranta-Viipuri

Olin menossa kaverin mökille, ja tietämättäni muut seurueesta olivat saaneet idean mennä Saimaan kanavan risteilylle Viipuriin. Kysyivät, olenko messissä. Totesin, etten ole pikkuisen vajaassa 40 vuodessa ikinä käynyt Venäjällä. Mietin lyhyen hetken ja totesin, että selkeä homma, mennään sinne.

Kun nyt kerrankin saa ilman kummempaa säätöä moisen tapahtumaan, pannaan tapahtumaan. Päiväristeilyt Lappeenrannasta voi tehdä ilman viisumia, kunhan meilaa matkatoimistolle passin kuvasivun pari päivää aiemmin.

View this post on Instagram

#lappeenrantaharbour #lappeenranta

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Nousimme laivaan Lappeenrannan satamasta. En ollut tätä ennen käynyt Lappeenrannassakaan ikinä, joten nyt uusia asioita koetaan monella eri tasolla. Lyhyt ajo Lappeenrannan läpi satamaan ei antanut oikein minkäänlaista kuvaa siitä, miten se on erilainen kuin joku toinen samankokoinen suomalainen kaupunki. Onpa se käyty nyt silti.

Ihan kitkattomasti ei menneet hommat lähtiessä. Lähtöselvitys tuntui kestävän yllättävän kauan noin simppeliksi jutuksi. Pääsimme kuitenkin lopulta sisään ja lähdettiin ajallaan aamulla vartin vaille kahdeksan.

View this post on Instagram

Seems legit.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Matka Viipuriin on pitkä, kun pitää mennä jonkin verran sivusuunnassa, mutta myös ylös-alas-meiningeissä. Matkan varrella pitää mennä 76 metriä alaspäin, joten kanavassa on kahdeksan sulkua. On aika hämmentävä fiilis, kun lautta laskee/nousee hitaasti kymmenisen metriä. Tänään näemmä totutaan kaikennäköiseen uuteen.

View this post on Instagram

We're going down. #saimaankanava

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Reissun kesto hämmentää. Luulin, että ei nyt jumaliste mikään noin lyhyt rykäisy voi kestää viittä ja puolta tuntia. Väärinpä luulin. Onneksi maisemat ovat miellyttävät. Aluksi lyhyesti Lappeenrannan paperitehtaita, siitten suomalaisvenäläistä havupuumaisemaa silmänkantamattomiin.

View this post on Instagram

#lappeenranta.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Pitkän reissun jälkeen saavumme Viipuriin. Passintarkastus kestää aika reippaasti. Ottaen huomioon, että meillä on maissa vain kolme tuntia, reilun vartin viivästys on harmillista.

Annan passini tarkastajalle. Hän ei vaihda vakavaa ilmettään mihinkään. Hän ei nyökkää kiitokseksi, ei sano mitään. Hän lyö passiini ja tullikorttiini yhteensä kolme leimaa. Kun hän antaa passini ja tullikorttini takaisin, hän ei sano mitään. Ei sano ole hyvä, ei edes nyökkää sanoakseen, että “tämä selvä”.

Saavumme maihin ja katselemme ympäriinsä. Kaikki ennen sotia suomalaisten rakentama näyttää Helsingin kantakaupungilta. Kaikki sen jälkeen rakennettu näyttää erilaiselta. Tässä olisi ollut paljon potentiaalia.

Käymme torilla pällistelemässä. Iso osa seurueesta ei ole kiinnostunut torin krääsästä. Huopatossut, karvalakit ja kiinalaiset fidget spinnerit eivät ole se, mitä olen hakemassa. En myöskään hakenut paitaa, jossa on Putinin kuva, ja englanniksi teksti “Absolute Power”. Ilmeisesti mikään ei kerro venäläisestä maailmanhallitsijuudesta niin vahvasti kuin englanninkielinen teksti. Nämä eivät olleet mitään poikkeustapauksia, vaan tätä kamaa oli tarjolla todella paljon. Joko tuolle on hulluna kysyntää tai sitten torikauppiaita subventoidaan.

View this post on Instagram

Entertainment.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Hankkiudumme sisään ravintolaan syödäksemme. Kyttäämme ravintolan, jossa on paikallisiakin syömässä, jotta onnistumme välttämään turistiansat. Päädymme ravintolaan, jonka nimeä ei tullut otettua ylös. Ravintolan nimi oli liuta kyrillisiä kirjaimia, heti siinä egyptiläishenkisesti nimettyä ravintolaa vastapäätä, parisataa metriä torilta. Siellä oli kaksi kissaa, joten lämpenin sille heti.

View this post on Instagram

#KITTY!

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Palvelukulttuuri tuli selkeäksi tosi nopeasti. Kysyimme tarjoilijalta jotain englanniksi. Hän vastasi “I don’t speak English.” Sisällön ristiriita oli suuri siihen, että hän totesi sen yllättävän selvästi, ja aksenttikaan ei paistanut läpi.

Saimme tilauksemme tehtyä yhden sanan lausein. Ennen tarjoilijan katoamista saamme lähes riittävän määrän haarukoita ja lusikoita. (Yksi haarukka-veitsi -pari puuttui.) Osa nautti kylmiä venäläisiä soppia alkuruuaksi. Olin seurueestamme sikäli fiksuin, että en nauttinut kylmiä soppia. Otin pasta “carbonaran”. Lainausmerkit menussa häiritsivät tuossa minua suuresti, mutta päätin mennä silti siihen suuntaan. Pasta oli hyvää, carbonaran kanssa oli vähän hiljaisempaa. Olut ei ollut varsinaisesti kylmää, eivätkä hiilihapot olleet ihan täysissä voimissaan.

Tarjoilijoiden tuodessa ruokaa pöytään he eivät käyttäneet sanaa “ole hyvä” millään kielellä. Saadessaan maksun tarjoilija ei käyttänyt sanaa “kiitos” millään kielellä. Jätimme silti 50 ruplaa tippiä, joka on lähes euro. Paalua on, nääs. Tästä tipistä kiitettiin sanomalla ei-mitään. En ole tyhjien kohteliaisuuksien suurin ystävä, mutta tuo oli yllättävän häiritsevää, koska se oli koko matkan ajan niin läpitunkevaa.

Viiden hengen ateria alkuruuilla ja oluilla maksoi euroissa karkeasti kympin per naama. Jos olut maksaa alle kaksi euroa ja pääruoka viisi euroa, ei voi kovin helposti valittaa pienistä puutteista, mutta koska olen tässä suhteessa lahjakas, onnistuin helposti valittamaan pienistä puutteista.

Annikki Tähden ohjeiden vastaisesti unohdamme Monrepos’n. Ajanpuutteen takia keskitymme keskustaan, ja pienen tallustelun jälkeen hankkiudumme takaisin laivaan.

View this post on Instagram

#Viipuri #Vyborg #Skyline

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Laivamatka takaisin on erilainen kuin matka Viipurin suuntaan. Suomalaiset turistit tekevät siitä erilaisen. Moni käy neuvottelemassa kanssamme kaikennäköisestä turhasta, vaikka emme hae kontaktia ulkopuolisiin. Emme toki itsekään olleet ihan täysin selviä loppumatkasta (kuohari 14 EUR per pullo tai 2 EUR per lasi, risteily kestää 5,5h), mutta me emme lähteneet hakemaan riitaa kenenkään kanssa. Tämä lähestymistapamme ei ollut täysin vastavuoroinen suomalaisten turistien kanssa. Isoin ongelma oli eräällä nokialaisella tyypillä, joka ei osannut englantia, mutta alkoi haastamaan nyrkkitappelua seurueemme ainoan ei-suomenkielisen kanssa, joka pelkästään olemassaolollaan kävi hänelle liialliseksi. Sinänsä on aikamoinen saavutus päästä Suomessa nelikymppiseksi ilman että ymmärtää edes muutamaa sanaa englanniksi. Koska uskomme rauhanomaiseen tapaan ratkaista asiat, selvisimme ilman käsirysyä.

Moni matkustaja kävi palatessa tunteelliseksi. Viipurin luovuttaminen ei ollut helppo paikka. Nykyisessä Viipurissa ei sen sijaan arkkitehtuuria lukuunottamatta ollut mitään suomalaista, minkä olisin noin lyhyellä reissulla löytänyt.

Olen iloinen, että kävin. Oli kiinnostavaa ja etenkin erilaista, mutta jäi fiilis, etten ihan heti palaa.

Mainokset