Takaisin Seattlessa

Ajoimme Olympiasta Seattleen. Olympiasta lähtiessä näin I-5-tiellä kyltin ”Sleater-Kinney Rd” exitistä. Juuri sillä hetkellä vähän hävetti, etten ollut tiennyt aiemmin, mistä bändi Sleater-Kinney oli saanut nimensä ja että luulin sitä portlandilaiseksi bändiksi. (Tsekatkaa uusin levy, ihan käsittämättömän mahtava comeback.)

”The group’s name is derived from Sleater Kinney Road, in Lacey, Washington; where signs for Interstate 5 exit number 108 announce its existence”

Kun saavuimme takaisin Seattleen, tuntui kotoisammalta. Seattle on riittävän iso, että se tuntuu isolta kaupungilta, mutta riittävän pieni, ettei se tunnu saavuttamattoman etäiseltä verrattuna koti-Helsinkiin. En osaa eritellä, mikä siinä sai sen tunteen esiin.

Täällä tuntee heti, että ei ole siinä Amerikassa, jonka tunsi minuutissa Tillamookin huoltoasemalla pysähtyessä. Sillä huoltoasemalla, jossa on seinällä aseen kuva tekstin ”We don’t call 911” vieressä. Sillä huoltoasemalla, jonka lehtitarjonnasta vilkaisin tällaista materiaalia:

View this post on Instagram

Some journalism for breakfast.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

View this post on Instagram

There's an app for that.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Nuo esimerkit eivät olleet lehdestä mitenkään poikkeuksellista kamaa. Se oli tuota kannesta kanteen. Se on kirjoitettu porukalle, jolle tämä ei ole parodiaa, vaan ihan suora anthemi:

Tuon videon katsottuasi haluan muistuttaa, että esittäjä on avoimesti demokraatti ja tukenut sekä Bill Clintonia että Barack Obamaa. Videota katsoen se ei ole täysin ilmeistä.

Minulle on kaksi eri versiota Amerikan Yhdysvalloista. Toinen on äärikonservatiivi shotguns and pickups -porukka (armeijan rekrytoinnissa käyttämän poikkeuksellisen hyvin heille toimivan markkinointisegmentin nimi), joka mahdollistaa Trumpin ja yllättävän vähän rajoitetut ampuma-aseet. Toinen on sydämellinen, kaiken ymmärtävä ja höpsö porukka, joka näkyy minulle selkeimmin New Yorkissa, San Franciscossa ja Portlandissa. Vahvat huhut Austinin edustuksesta ovat toistaiseksi todentamatta.

Etenkin San Franciscoon ja Portlandiin verrattuna pohjoismaiset pääkaupungit näyttäytyvät yltiökonservatiivisina. Jos naureskelee jenkeille, jotka käsittelevät ”Eurooppaa” yhtenä kokonaisuutena, kannattaa skarpata itsekin. Jos ajattelee USAa yhtenäisenä kokonaisuutena, miltä tuntuisi ajatella, että onhan Kallio ja Kittilä sitä yhtä ja samaa, molemmissa puhutaan suomea? Miten San Francisco ja syvä etelä?

Seattlen keskustassa sekä kodittomia että narkkareita on aika reippaasti. Edes jenkkiskaalalla en muista törmänneeni näin paljoon missään kaupungissa. Jossain Etelä-Euroopassa reissatessani ehkä joskus. Eivät nuo tyypit ole järin uhkaavia, mutta onhan tuo päällekäyvän häiritsevää. On Helsingissäkin asunnottomia, mutta ei mitenkään tässä skaalassa. Jos olisin kaupunginisä, tuon hoitaminen olisi minun prioriteettilistallani todella korkealla.

Täällä on kiinnostavia alueita, kuten Capitol Hill, jossa on ihan kaikki ravintolat, jota voit ikinä haluta. Se on Kallion pinnanmuodostuksella varustettu Kreuzberg, johon on ripoteltu Castroa. Siellä on räkäistä raflaa, kallista raflaa, punkkia, Ferrari-kauppa, törkeän kalliita parhaillaan rakennettavia taloja, sateenkaarisuojateitä ja yliopisto.

Vaikka muuten olemme koettaneet kerätä tällä reissulla ravintolakokemuksia laajasti, kävimme kahteen kertaan Nue-nimisessä raflassa syömässä, koska siellä vaan oli niin hyvää safkaa. Niiden ruokalistalla jokainen rivi on eri maasta. En ymmärrä, mutta tykkään. Käykää siellä, jos satutte mestoille.

Seuraavaksi ulos Seattlesta ja maasta, takaisin Kanadaan iltajunalla.

Mainokset

Oregonin rannat

Pakkasimme kamat Camryyn (luotettava, hiljainen, täysin virheetön ja ihan hullun ankea auto, en ostaisi) ja huristimme Lincoln Cityyn. Olimme jo etukäteen vähän vilkuilleet sääennusteita. Täällä rantakaupungit ovat yllättävän viileitä. Portlandista rannikolle huitaissessa lämpötila tippuu viisi astetta. Rannalla ei pystynyt T-paidassa kävelemään, mikä oli aika iso muutos koko reissun tähän mennessä vallinneeseen hikiseen meininkiin.

Lämpötilan lisäksi näkymät muuttuvat reippaasti. Hiljennytään hetki hotellihuoneemme näkymän äärellä.

Pienet merenrantakaupungit länsirannikolla ovat yllättävänkin samanlaisia. Siinä on se 101, joka kulkee sen läpi, sitten sympaattisia pikkupaikkoja ja paljon pikkuisia taloja.

Lincoln Cityn erikoisuus oli intiaanikasino Chinook Winds. Kävi ilmi, että siellä on pokerihuone. Tiedätte, mitä tapahtuu, jos minulla on mahdollisuus päästä samaan pokeripöytään kännisten loogis-matemaattisesti heikkojen turistien kanssa. Jonkun verran plussaa tuli, muttei ihan dramaattisesti. Aika ankea kasino noin muuten.

Lincoln Citystä nousimme pohjoiseen pikaiselle Cannon Beach -visiitille. Meille oli passattu paikallisoregonilaistietoa siitä, että se on näyttävin noista. Tiedustelutiedot pitivät paikkansa – katsokaa nyt sitä!

View this post on Instagram

#cannonbeach #oregon

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Kaasuttelimme takaisin kohti pohjoista ja otimme pysähdyksen Astoriassa. Kunnioittaen craft beer -alueen meininkiä menimme syömään Fort George -panimolle. Pizza oli hyvää, olut vielä parempaa.

Olisimme voineet mennä matkan pitkin I-5-moottoritietä ja säästää pienen tovin, mutta Pacific Northwest on näyttävää, joten menemme maisemareittiä, enimmäkseen 101:tä pitkin.

Nyt olemme Olympiassa. Täällä on kokoisekseen kaupungiksi poikkeuksellisen eloisa kulttuuriskene, etenkin musiikissa. Tämä ei näy näin lyhyellä käynnillä kovin ilmeisesti. Vaikuttaa olevan kaupunki tehdä, ei niinkään kaupunki nähdä. (Minusta Helsinkikin on moinen verrattuna muihin eurooppalaisiin pääkaupunkeihin, ja se on kehu.) Ehkä siksi Rancid ja Hole ovat kirjoittaneet biisin tästä kaupungista.

North Bend, Roaring River B&B

Ilmeisen Twin Peaks -faneilun lisäksi Snoqualmie ja North Bend olivat näyttäviä mestoja. Onhan se häkellyttävää, kun yhtäkkiä yllättäen maa nousee pystyyn, mutta metsä ei lopu. Ihan kuin paikalliset puut eivät ymmärtäisi, että vuorenrinteessä ei voi kasvaa.

Olimme varanneet pikkumökin North Bendistä. Kriteerinämme oli se, että piti näyttää hyvältä kuvissa ja Tripadvisor-arviot oli pakko olla hyviä. Mökkien tarjoaja oli rankattu Tripadvisorissa North Bendin parhaaksi. Yksi tämän tarjoajan huoneista vaikutti ihan käsittämättömältä kuvauksen perusteella. Emme ymmärtäneet, mitä siinä oli meneillään, ja se vaikutti hauskalta, joten otimme sen.

Huone oli The Rock and Rose Room. Se oli saanut nimensä siitä, että siellä oli ihan helvetin iso kivi keskellä huonetta ja siellä kasvaa sisällä ja ulkona ruusuja. Siellä oli myös sauna.

Huone oli mökkikompleksin päärakennuksen alakerta. Alkuperäinen suunnitelma rakentajalla oli, että kaivetaan mäkeen yksi kerros alaspäin ja rakennetaan siihen yksi kerros lisää. Suunnitelma hyytyi, koska päärakennuksen alta löytyi valtava kivi. Koska olemme Amerikassa, tilanne yritettiin ensimmäisenä ratkaista räjähtein. Kivi ei tunnustanut tätä lähestymistapaa rakentavaksi ja jäi ehjäksi ja sijoilleen. Suomalaishenkisellä päättäväisyydellä rakentaja totesi, että muut antavat liian usein periksi – hän ei anna periksi. Sitten rakennettiin alakerta kiven ympärille. Tältä se näytti.

Sauna ei ollut äkäinen, mutta riittävä. 150-asteinen sauna on vähän liian valju, jos ne asteet ovat fahrenheiteja. 66 astetta. Riittävällä löylynheitolla siitä selviää. Saunan Valmet-lämpömittari oli hämmentävä. En tajunnut, että Valtion Metallitehtaat on tehnyt myös fahrenheit-lämpömittareita sillä samalla suomalaista saunomista juhlistavalla taustakuvalla, jonka me 70-luvun lapset muistamme lapsuuden saunoista. En usko maailmasta löytyvän toista yritystä, joka on valmistanut saunamittareita, traktoreita, paperikoneita ja rynnäkkökivääreitä.

Näkymät mökin ovelta olivat sellaiset, että näytän ne vain kuvalla. Sanat kuvailisivat sitä huonommin. Perin harvakseltaan olen parempi valokuvaaja kuin kirjoittaja.

Ulkona pikkupuput ja oravat kävivät moikkaamassa, kalasääsken pesään oli suora näkymä kiikareilla ja kolibri kävi vähän väliä hörppimässä ikkunan takana juottopisteellä.

Tämä kaikki oli niin Disney-leffaa, että olin vähän yllättynyt siitä, että seuraksemme illaksi Twin Peaksin uutta jaksoa katsomaan tullut Kit Kat -niminen kissa ei osannut puhua.

Mökkikompleksin isäntäpariskunta oli kiinnostava. Isäntä oli tehnyt pitkän uran kiertävänä myyntimiehenä ja emäntä terapeuttina. He päättivät vetäytyä eläkepäiville niin, että pistivät pienen mökkikylän oman mökkinsä kylkeen pystyyn. Herschel-isäntä aloitti kuusikymppisenä juoksuharrastuksen ja juoksi vielä seitsemänkympin kieppeillä maratoneja. Monikossa. 68-vuotiaana hän alitti Bostonin maratonia varten karsintarajan 4 h 10 min. 69-vuotiaana hän voitti Seattlen maratonilla ikäryhmänsä. Nyt 80-vuotiaana hän tuo meille aamiaista.

Tuo oli paras B&B, jossa olen ikinä ollut. Jos olet tuolla suunnalla, mene majailemaan Roaring River Bed & Breakfastiin.

View this post on Instagram

#guestbook #roaringriver

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Seattle

90-luvun alun rock. Sub Pop. Hendrix. Frasier. Amazon. Microsoft. Starbucks.

Juna toi meidät Seattleen. Tämän pitäisi olla sateinen kaupunki, mutta ei näköjään tässä kohtaa vuotta. Aurinkoa ja hellettä on ennustettu koko viikoksi. Paikallinen sää on kummallinen, koska täällä päivän läpimin aika on tyypillisesti myöhäisiltapäivällä. Ehkä tuo on joku merituulien, pilvien ja sumun luoma mikroilmasto. Tai ehkä minulla on väärää tietoa. Tuo kuulosti kuitenkin hyvältä selitykseltä, enkä aio googlata.

View this post on Instagram

#spaceneedle, a more famous Näsinneula.

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Olen reissannut sen verran, ettei pahin turisteilu ole yleensä päällimmäisenä mielessä. Täällä tuntui siltä, että turrevaihteen voi panna päälle ihan tuosta noin vain. Halusin Space Needleen. Halusin Museum of Pop Cultureen. Saija halusi Chihuly-lasimuseoon. Jos näihin kolmeen menee, käytännössä saa kaupanpäällisiksi monta muutakin mestaa, kun ostaa Citypassin. Tuskin olisin muuten päätynyt Seattle Aquariumiin katsomaan saukkoja ja höpsöjä kaloja.

Onneksi tuli ostettua. Chihuly-lasimuseo oli aikamoinen. En usko käyttäneeni mistään lasimuseosta ikinä noin positiivista adjektiivia. Sieltä irtosi pinkka epätodellisen oloisia kuvia.

View this post on Instagram

#chihuly #glass

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Pop-kulttuurimuseossa jäin miettimään, miksei pop-kulttuurille ole laajemmin museoita. Se on yksi eniten meidän yhteiseen elämäämme ja mielipiteisiimme vaikuttavia asioita, mutta näemmä se on monelle liian matalakulttuuria, että moinen ansaitsisi tulla nostetuksi jalustalle.

Poppimuseossa oli kaikkea, josta olin ihan kohtuuttoman innoissani. Duane Allmanin 1959 Gibson Les Paul oli hyvä esimerkki. Vuoden 1959 Les Pauleja on todella vähän maailmalla, ja se on se halutuin vuosimalli. Niitä tehtiin vain muutama tuhat. Lähteistä riippuen vajaa pari tuhatta tai reilu viisi tuhatta. Siihen aikaan Gibson oli parempi rakentamaan kitaroita kuin pitämään kirjaa. En ole ihan varma nykytilasta.

Illalla menimme baariin ottamaan drinkit – tai siis yritimme mennä. Ovella tuli stoppi. Koska me emme olleet riittävän ilmeisesti yli 21-vuotiaita, meiltä kysyttiin paperit. Näytimme suomalaiset ajokortit. Ei käy. Ei päästä sisään. Washingtonin osavaltiossa on säädös, että ulkomaiset ajokortit eivät kelpaa henkilötodistuksena. Seuraavana päivänä uusi yritys passi taskussa.

Kun täällä kävelee kaduilla, täällä on yllättävän paljon nistejä pyörimässä, ihan semisiisteilläkin alueilla. Niitä vaikuttaisi olevan enemmän kuin missään, missä olen käynyt toviin. Ero edelliseen pysäkkiimme Vancouveriin on silmiinpistävä.

Huomenna tulee uusi jakso Twin Peaksia. Aion katsoa sen jakson Twin Peaksissa. Puoliltapäivin otamme auton alle ja ajamme sinne, mihin sarjan tapahtumat sijoittuvat. Jäämme sinne yöksi ennen kuin jatkamme Oregoniin. Toivottavasti ei näy jättiläisiä unessa ja minulla on sormus aamullakin.

Wrap-up

Pääsimme kotiin.

Matkalla oli pieniä kommelluksia. Matkalaukkumme on ottanut (jo toista kertaa) reippaan kolhun, ja Finnair pääsee (jo toista kertaa) maksamaan matkalaukkukorjauksen. Saija söi ilmeisesti JFK:lla jotain sopimatonta ja tuli matkan puolivälissä hieman huonovointiseksi.

Meikäläisen jetlag ei ole vielä pahasti iskenyt. Olen pikkuisen pihalla seitsemän tunnin aikaerosta, mutta onneksi sain nukuttua koneessa muutamia tunteja. Joudun jossain vaiheessa tänään vielä nukkumaan vähän lisää.

Tämä oli mainio matka. New Yorkissa pitää käydä vielä joskus uudestaan. Atlantic Cityssäkin pitänee käydä vähän vielä pelaamassa, jos joskus tilaisuus sattuu.

New Yorkin lentokentällä lentoa odotellessa kasasin kaikkien matkaraporttien äidin.

Matkaraportti: Kaikkien matkaraporttien äiti

Potomac Mills

Kävimme valtavassa outlet-keskittymässä. Suomalaisilla ostoskeskuksilla ei ole juuri jakoa tuohon verrattuna.

Alan ilmeisesti urautua. Kävin monessa liikkeessä, mutta jälleen kerran tuli kannettua isoin kasa rahaa Quiksilverille ja muualle vain yksien tennareiden verran.

Jos erinomaiset housut saa kymmenellä dollarilla, niitä pitää ostaa kahdet. Edellisistä vastaavista maksoin aika reippaasti enemmän.